Jaksaako?

Huhhuh. Voisin olla kirjoittamatta mitään muuta tähän postaukseen, sillä tuohon kiteytyy koko hengästyttävä fiilisten kirjo, joka vuoroin ajaa minut hulluksi ja vuoroin saa painamaan eteenpäin kuin hullu. Yliopisto. On. Rankkaa. Kun oikeasti päättää opiskella ja jos on myös huono sanomaan ei kaikelle lisätyölle, niin se johtaa ajoittaiseen väsymykseen. Mutta silti ei nuku. En ole saanut unta moneen yöhön. Ajatukset eivät millään anna rauhaa. Ei ole aikaa edes nukahtaa, kun koko ajan pitäisi hoitaa asioita alta pois, koska deadlinet eivät anna armoa.

Tänään olisi ollut yliopistolla Twin Peaks -teemabileet, mutta tämä tylsimys meni tapattamaan itsensä HIITtiin ja tuli sen jälkeen kotiin leipomaan raakakakkua ja on sen jälkeen yrittänyt opiskella. Olen kiitollinen, että osallistuin ensimmäisenä vuotena lähes kaikkiin tapahtumiin, sillä tänä vuonna opiskelu vie enemmän aikaa. Ja haluaisin oikeasti pysyä luennoilla hereillä. Harmi, kun opettajan puhe saa silmät lurpsahtamaan kiinni, ehkä pitäisi saada joku luennoimaan vuoteeni viereen iltaisin, niin nukahtaminen olisi taattua.

Kaikkea tätä kiireen aiheuttamaa paniikki-jes mä pystyn tähän-ei jumalauta täst tuu yhtään mitään-ehkä tää kuitenkin täst -fiilistä helpottaa se, että vertaistukea on helppo saada. Monilla opiskelijoilla on nyt ihan hillitön määrä tekemistä. Voimme kannustaa toisiamme ja osoittaa myötätuntoa. Ja potkia persuksille. Kyllä tästä esseiden ja tenttien sekamelskasta voi selvitä. Minua motivoi, kun ajattelen hetkeä, jolloin nousen Vaasaan menevään bussiin lähtiessäni joululoman viettoon ja kun voin ikkunasta katsellessa taputtaa itseäni olalle ja sanoa: sä teit sen. Haluan ansaita lomani ja näyttää itselleni, mihin pystyn, jos vaan tahdon. Ja aion jaksaa tehdä kaikkeni.

Tsemppiä kaikille omien tavoitteiden saavuttamiseen! Älkää unohtako elämää siinä sivussa!

<3:lla Nora