Tervetuloa aurinko!

Kevään auringossa ihmisten negatiivisuus pistää silmään voimakkaammin kuin syksyn pimeydessä. Ne, jotka ovat positiivisia, saavat lisää energiaa ja auringonpaistetta olemukseensa, kun valo luonnossa lisääntyy. On helppo sortua valittamiseen, kun on kylmää ja märkää ja työt ja opiskelut ovat alkaneet lomien jälkeen jne. Silloin saa helposti osakseen myötäileviä vastauksia ja hyväksyviä nyökkäyksiä. Joukkovalitus saattaa parantaa oloa. Mutta, jos sattuu olemaan valittaja vuoden ajasta riippumatta, se voi alkaa pänniä ympärillä olevia. Olen itse ollut negatiivisuuteen taipuvainen, mutta nyt olen yrittänyt tietoisesti muuttaa asiaa.

En halua, että minusta huokuu negatiivista energiaa ympäristöön. Olen elänyt ihmisen lähellä, jonka maailma tuntuu usein olevan harmaa ja sitä kautta huomannut, kuinka kuluttavaa se voi olla, niin hänelle kuin minullekin. Elämässä menee välillä hyvin ja asiat loksahtavat kohdilleen tajuttoman upeasti kuin itsestään ja välillä taas mikään ei tunnu sujuvan. On murheita ja liikaa paineita. On tärkeää, että saa näyttää myös ne tunteet, mutta niihin jämähtäminen on eri juttu.

Positiivisen ajattelun opettelu on lähtenyt liikkeelle siitä, että yritän nähdä jokaisessa asiassa ja päätöksessä hyviä puolia. Yritän uskoa siihen, että tekemäni valinnat ovat oikeita ja vievät minua eteenpäin. Vaikeista ja epämukavista tilanteista voi rohkaistua. Se, mikä ei tapa, vahvistaa ;) Tai heikentää itseluottamusta peruuttamattomasti....no ei, mutta ennen tosiaan ajattelin enemmän sillä tavoin.

Yksi huonoista piirteistäni on se, että ärsyynnyn välillä helposti ihmisiin. Se todella tekee minut negatiiviseksi, joten luonnollisesti se on yksi asia, johon olen tarttunut matkalla kohti muutosta iloisemmaksi ihmiseksi. Kun olen tuntenut ärtymystä jonkun ihmisen seurassa, olen huomannut, ettei se usein ole johtunutkaan toisesta ihmisestä, vaan omasta henkilökohtaisesta olotilastani. Olen ollut surullinen tai pettynyt jostakin, mikä ei millään tavalla liity muihin ihmisiin. En halua heidän ajattelevan, etten arvosta heitä. Tai ole kiinnostunut heistä. Olen kyllä. Ja viime aikoina olen tajunnut muiden ihmisten positiivisuuden voiman, kun olen saanut tutustua todella mukaviin ihmisiin. He ovat saaneet minut hymyilemään ja tuntemaan oloni hyväksi ja rentoutuneeksi. Nyt elämässäni on muutenkin myötätuulta asioiden kanssa, joita olen miettinyt pitkään, joten silläkin on varmasti osuutta askeleeni keveyteen. Mutta joukkopositiivisuus vain lisää hyvää fiilistä!

Elämässä tapahtuu hyviä asioita, kun antaa niille mahdollisuuden. Ja, kun antaa mahdollisuuden itselleen. Tiedostaa, että ansaitsee kaiken hyvän ja onnen, mikä on saatavilla. Hymyilyllä ei menetä yhtään mitään. Parhaassa tapauksessa siitä saa paljon itse positiivista energiaa sekä samalla muut ihmiset. Tuntemattomat, ne joille vilautat hymyn lenkkipolulla. Koita vaikka. Ehkä naurat jopa. Ilosta.

Näillä tunnelmin suuntaan vapun viettoon! Pitäkää huolta toisistanne! Ja naurakaa paljon :D

T. Nora

Mietteitä metsäpolulta

Päätin ottaa kaiken irti upeista säistä, jotka pääsiäislomalle sattuivat ja kävin leppoisilla kävelylenkeillä. Jotkut lenkit tein tulevalla asuinalueellani, jossa kiersimme isäni kanssa ja suunnittelimme muuttoani. En saa sitä nyt mielestäni, koska muuttopäivä lähestyy lähestymistään, mutta silti pitää vielä odottaa. Toivottavasti saisin avaimet edes muutamaa päivää aikaisemmin, niin pääsisin jo kuuraamaan nurkkia ja viemään osan tavaroista sinne ennen vappua. Nyt ainakin on ollut paljon aikaa suunnitella, jotta asiat sujuvat sutjakkaasti, kun avain kääntyy lukossa ;)

Kuva on pururadalta, jossa niin monet kerrat olen tuulettanut ajatuksiani. Paljon erilaisia ajatuksia. Syksyllä, kun muutin Naantaliin viettämään välivuottani lukion jälkeen, olin usein ahdistunut ja mieleni oli levoton. Tunsin, kuinka sydämeni hakkasi, kun syke nousi lenkkipoluilla ja tiesin sen johtuvan muustakin kuin kävelyn aiheuttamasta fyysisestä rasituksesta. Mietin koko ajan oliko oikea ratkaisu muuttaa Naantaliin, kokonaan pois vanhasta elämästä. Olen siis syntynyt Turussa, asunut hetken Naantalissa, josta muutin kuusivuotiaana Vaasaan. Siellä asuin 13 vuotta.

Ajattelin pääni puhki ahdistukseen asti, kyyneliä säästämättä, miksi muutin Naantaliin, vaikka minua arvelutti. Pois perheen luota, jossa olen elänyt koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Sisarukseni, rakas äitini ja minulle tärkeä isäpuoleni jäivät 300 kilometrin päähän. Ennen muuttoa mietin vain haluavani olla onnellinen. Tunsin, ja tunnen edelleen, ettei minulla ole Vaasassa kuin perhe ja muutama ystävä, ei mitään muuta. Kun lukio oli päättynyt, en kuulunut enää mihinkään. Tunsin itseni irralliseksi ja, kuinka tuhottoman monta kertaa äitini ja siskoni ovat kuulleet pelkoni siitä, kuinka en löydä omaa paikkaani tästä maailmasta. Tiesin, että jos jään Vaasaan, en löydä sitä, mitä etsin. Sydämeni tiheät lyönnit lenkkipolulla johtuivat pelosta, etten löydä täältäkään sitä, mitä niin kovasti toivon. Tunnetta siitä, että minulla on hyvä olla, elämälläni on suunta kohti unelmiani ja olen onnellinen. Täytyy sanoa, ettei minulla ole vieläkään hajuakaan siitä, mikä tehtäväni elämässä on, mutta silti, olen onnellinen. Päivät ovat erilaisia, mutta hymyileminen ei ole enää harvinaista herkkua. Olen kuullut lenkillä muutakin kuin sydämeni lyönnit. Olen huomannut linnut, askeleen pehmeät tömähdykset, olen keskittynyt aurinkoon, tuuleen.

Luotan siihen, että elämä johdattaa kunhan ymmärtää tarttua mahdollisuuksiin. Tämän vuoden aikana olen oppinut itsestäni paljon uusia puolia, mitä yritän hyödyntää tulevaisuudessa. Ja se, minkä vihdoin ja viimein olen alkanut sisäistämään, on että oman elämän suunta on vain itsestä kiinni. Siihen voi vaikuttaa itse, niin hyvässä kuin pahassa. Nyt, kun olen löytänyt sisäistä mielenrauhaa, paikan, jossa haluan tällä hetkellä asua ja elää, voin ruveta miettimään tosissani tavoitteita elämälleni ja uskaltaa toteuttaa niitä. On tärkeää olla itselleen rehellinen. Unelmia on aina, mutta rohkeutta niiden toteuttamiseen täytyy kerätä.

                                      Tässä vielä kuva koiratarhasta lenkkipolkuni varrella.... ;)


Näihin mietteisiin on hyvä päättää tältä erää ja painaa pää pehmeään tyynyyn. Lisää mietteitä syntyy varmasti yön aikana ;) Onneksi ajatteleminen on ilmaista, vaikka joskus tuntuukin, että se voi kustantaa terveyden....

Mukavaa viikonjatkoa!

T. Nora

Koirakuumetta ja pääsiäisen viettoa!

Pääsiäinen on sujunut rauhallisissa merkeissä, kuten oikeastaan joka vuosi. Tällä kertaa ei tullut syötyä yhtä ainoatakaan suklaamunaa, mutta pähkinäisiä suklaaherkkuja senkin edestä. En nähnyt trulleja missään, mikä on vähän harmi, koska olisi ollut mukavaa avata ovi pienille virpojille.... Nämä neljä vapaapäivää ovat tuntuneet viikon lomalta. Aika on mennyt jotenkin todella hitaasti, mutta hyvällä tavalla. Olen ehtinyt suunnittelemaan tulevaa muuttoani ja miettimään, mitä kaikkea minulla on jo asuntooni hankittuna ja, mitä pitää vielä hommata. Sormet syyhyää jo päästä järjestelemään, mutta vielä puolitoista viikkoa pitää odottaa.

Tässä odotellessa olen ehtinyt kasvattamaan itselleni koirakuumetta :) Eikä sitä vähennä perheemme rakkaan Hupi bordercollien pentukuvien katselu....

                            Hupi sylissäni alle yksivuotiaana.... Tästäkin alkaa olla jo yhdeksän vuotta.

                                                    Pentu unten mailla <3

                                                    Ihan pentuna <3

                                                    Ensimmäistä kertaa pesulla.

Semmoinen olento on sydämeni vienyt. Toukokuussa hän täyttää 9 vuotta. Silloin on tiedossa isot juhlat ;) Tältä Hupi näyttää nykyisin:

Ei ole paljon muutoksia yhdeksässä vuodessa tapahtunut :D Nykyään Hupi asuu isovanhempieni luona ja aina silloin tällöin käyn heitä tervehtimässä. Ajatus omasta koirasta syntyi miettiessäni, kuinka olisi ihanaa tulla kotiin, kun siellä odottaa iloinen olento, joka pyyteettömästi osoittaa kaivanneensa sinua koko päivän poissaollessasi. Koirat ovat maagisia olentoja. Ne ovat kuin ystävät, mutta vielä ymmärtäväisempiä. Kun ei ole sanoja, on jotain enemmän. Mutta kaiken koiria tuntemani rakkauden tunteen keskellä otan järjen käteeni ja päädyn odottamaan parempaa ajankohtaa elämässäni karvapallon hankkimiselle. Tällä hetkellä olisin liikaa poissa kotoa eikä se olisi mukavaa kummallekaan. Eikä myöskään tuleville naapureilleni, jos en ehtisi kouluttamaan pentua kunnolla.

Tämmöisiä ajatuksia on pyörinyt mielessä. Nyt yritän olla ajattelematta liikaa ja parhaiten se onnistuu metsälenkillä, jonne suuntaan askeleeni seuraavaksi. Se kulkee koiratarhan ohi.... ;)

Nauttikaa viimeisestä vapaasta ja sitten energialla uuteen, lyhennettyyn työviikkoon! Aurinkoa ainakin riittää!

This is it

Tässä se on. Mun toinen blogi. Vuonna 2012 aloitin oman gluteenittoman leivontablogin Tää toimii pitämisen bloggerissa, jonka päivittämistä jatkan edelleen. Sinne en ole kirjoittanut mitään henkilökohtaisesta elämästäni, se sisältää vain leivontajuttuja. Tämä blogi tulee käsittelemään elämääni taiteesta (musiikki ja kirjoittaminen) urheiluun ja kokkailusta muuhun höpöttämiseen. Tärkeintä on positiivinen asenne ja rohkeus tavoitella omia unelmiaan. Ei ole esteitä, on vain lukuisia tilaisuuksia päivittää mahdollisuuksiaan. Niin haluan ajatella :)


Tällä hetkellä elämässäni tapahtuu paljon hyviä asioita. Muutan pian ensimmäiseen omaan vuokra-asuntooni, olen saanut työpaikan puoleksi vuodeksi ihanasta, pienestä matkatoimistosta ja muutenkin mulla on sellainen hyvä fiilis tulevasta. Toiveikas. Ja tietysti se, että nyt on pääsiäinen, piristää mieltä ja tekee lähestyvän kesän todellisemmaksi. Tästä on hyvä jatkaa mitä vaan!