Mitä, jos kaikki onkin ihan hyvin

Tämä päivä on ollut jotenkin hermoja raastava. Olen tuntenut itseni levottomaksi. Levottomuuteen sekoittuu innostusta kaikista tulevista tapahtumista, mitä on lähiaikoina luvassa, mainittakoon Halloween-juhlat viikonloppuna ihanien ystävien seurassa. Ystävien, joita en ole nähnyt pitkään aikaan, kun asun nykyään niin kaukana heistä. Näitä juhlia on suunniteltu ja odotettu, joten olen jo nyt ihan varma, että niistä tulee menestys ja traumatisoidun kaikista kauhutarinoista, jotka sen illan aikana tulen kuulemaan ;) Ja ensi viikolla yliopistolla on vaikka mitä kivoja juttuja tulossa! Hauskuutta ja odotettavaa siis riittää!

Mutta tänään mulla ei ole ollut kauhean hyvä fiilis. Kun astuin aamulla ulos sateeseen, sade pyyhki pois hyväntuulisuuttani. Olen ollut ärtynyt. Kotimatkalla bussissa viereeni istui nainen, joka yski koko ajan ja istui ihan mussa kiinni, ja tulin siitä melkein vihaiseksi. Haluatko tartuttaa mutkin? Kun kävelin kadulla reippaasti ehtiäkseni bussiin, näyteikkunoita katselemaan jäänyt nainen päätti liikahtaa juuri silloin, kun olin hänen kohdallaan ja lähti kävelemään edessäni hemmetin hitaasti. Bye bye bussi. Ja jouduin pysähtymään joka liikennevaloihin. Ei auttanut, vaikka olisin kävellyt kuinka reippaasti, sillä menetin ne minuutit liikennevaloissa seisomiseen. Pieniä vastoinkäymisiä, mutta joskus nekin tuntuvat sietämättömiltä.

Nettiä selatessa törmään jatkuvasti hirveisiin, surullisiin ja rankkoihin asioihin. Koko ajan tapahtuu niin pahoja asioita. Maailma on täynnä pelkoa, synkkyyttä, kipua ja tuskaa. Ihmiset ovat ahdistuneita ja stressaantuneita. Tikittäviä aikapommeja. Aina välillä joku räjähtää ja silloin kauheat teot toteutuvat. Itsemurhat, avioerot, hyväksikäytöt. Jotkut syövät itsensä hengiltä ja toiset kuolevat, koska eivät syö. Jotkut satuttavat ruumistaan, viiltelevät, merkitsevät muistiin kaiken tuskan. Ja jotkut hukuttautuvat alkoholiin tai etsivät muita keinoja päästä hetkeksi pois tästä todellisuudesta. Ihmiset ovat epätoivoisia. Se on karua ja tekee elämänhalusta niin kovin haurasta.

Kun tulin kotiin, myönsin itselleni, että tänään on ollut huono päivä. Laitoin musiikin soimaan. Mutta en tosta noin vaan, sillä on olemassa biisejä, jotka sopivat tiettyihin tilanteisiin ja tunnetiloihin. Kuuntelin Madonnan versiota Imagine-biisistä ja tällä kertaa sanat todella puhuttelivat. Toivon niin paljon, että maailmassa olisi enemmän hyvyyttä, enemmän rakkautta ja välittämistä. Joskus tuntuu, että kaikki ovat loppujen lopuksi niin yksin, vaikka ei tarvitsisi. Kun olet pohjalla ja hajalla, ihan rikkinäinen pieni ihminen, niin onhan sulla joku, johon nojata. Ja, kun olet taivaissa, pursuat onnea ja iloa, onhan sulla joku, jolle jakaa se kaikki ilman, että hän pitää sua itsekkäänä paskana. Välillä tuntuu nimittäin siltä, ettei saa olla liian onnellinen.

Elämä on tasapainoilua kaiken hyvän ja pahan välillä. Uskon, että keskitie on olemassa. "You may say, I´m a dreamer, but I´m not the only one. I hope some day you´ll join us, and the world will live as one", kuten John Lennon Imagine-biisissään esittää. On ihan luvallista olla joskus surullinen ja ärtynyt kaikista pienistäkin asioista, mutta joskus, kun viha tuntuu turhalta, voisi yrittää miettiä, että mitä jos kaikki onkin ihan hyvin. Ja saisi taas yhden hyvän päivän vastustamaan niitä synkkiä.

Ehkä vinosta näkökulmasta, mutta ei vinoutuneesta

Vinokino, elokuvafestivaali, jossa näytetään seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen tarinoita, rantautui Turkuun tänä viikonloppuna. Tapahtuman ajatus on todella hieno, sillä se antaa äänen seksuaali-ja sukupuolivähemmistöille ja mahdollisuuden nähdä niin fiktiivisiä kuin todellisiakin kertomuksia heidän kokemuksistaan. Sukupuoli ei ole kaikille itsestäänselvyys. Me synnymme fyysisesti mieheksi tai naiseksi, mutta asia ei ole niin mustavalkoinen. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja älyttömän monimutkainen järjestelmä. Jotkut ihmiset joutuvat kulkemaan pitkän matkan ennen kuin he löytävät itsensä, oman sukupuolensa ja/tai seksuaalisen suuntautumisensa. Ja, kun he ovat sen löytäneet, pitäisi uskaltaa myös olla oma itsensä, vaikka ympäristö sotisi sitä vastaan. Se vaatii rohkeutta!

Olin katsomassa lauantaina 25.10 My Prairie Home dokumentti-musikaalin, jossa artisti Rae Spoon kertoo oman tarinansa sukupuoli-identiteettinsä löytämisestä ja, kuinka hän päätyi käyttämään itsestään sukupuolineutraalia they-pronominia. Lapsuudessaan hänen elämäänsä vaikeuttivat uskonnollisuus sekä ongelmaiset perhesuhteet, etenkin isäänsä. Dokumentissa vaihtelivat haastattelu-ja lauluosuudet ja se toimi mielettömän hyvin. Spoonin kappaleet kertovat hänen elämästään, joten ne veivät tarinaa eteenpäin. Koin kylmiä väreitä muutamaankin otteeseen, koska etenkin lauluosuudet olivat sykähdyttäviä.

Rae Spoon sanoi dokumentin alussa, että hänen mielestään sukupuolijärjestelmä on typerä, koska jos et kuulu siihen, et ole olemassa. Minusta ihmiset, joiden mielestä muut kuin heteroseksuaalit eivät kuulu sukupuolijärjestelmään, ovat typeriä. Missä ovat ymmärrys ja inhimillinen ajattelu? Kaikki ovat tasavertaisia ihmisiä. Siitä pitäisi lähteä. Millä perusteella toisesta ihmisestä tehdään vähemmän hyväksyttävämpi? Mitä se on pois keneltäkään, jos mies tykkää miehestä, nainen naisesta? Tai, jos joku sanoo rakastuvansa ihmiseen, ei sukupuoleen? On surullista ajatella, kuinka moni elää "pimeän salaisuuden" kanssa, vaikka oikeasti kyse on inhimillisestä ja yhtä oikeasta tavasta elää ja olla. Seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjä tarkastellaan ehkä vinosta näkökulmasta, mutta vinoutuneesta ei pitäisi.

Aikojen kuluessa erilaisia seksuaalisia suuntauksia kohtaan ollaan tultu sallivammaksi, mutta täydellinen tasa-arvo näyttää olevan vielä kaukana tulevaisuudessa. Toivon, että jokainen uusi sukupolvi kasvaa yhä hyväksyvämpään ilmapiiriin ja vanhemmat sukupolvet opettelevat hyväksyvämpää suhtautumista seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Ja niin paljon toivon rohkeutta kaikille olla oma itsensä ja ilmaista omaa sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan ilman tuomituksi tulemisen pelkoa! Ihmiset pelkäävät erilaisuutta, koska heistä voi tuntua, etteivät he ymmärrä toisenlaisia ihmisiä. Mutta ymmärrys syntyy vasta, kun uskaltaa yrittää ottaa asioista selvää ja voi vaatia sen, että joutuu myöntämään olleensa väärässä.

Ollaan avarakatseisia ja suvaitsevaisia. Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja seksuaalisuus sekä sukupuoli ovat vain pienet palaset kokonaisesta ihmisestä. Älä tuomitse itseäsi tai muita. Sillä tavoin pääsee jo pitkälle.

Rauhaa ja rakkautta

Nora

Olen antanut kaikkeni

Tänään oli Johdatus kirjallisuudentutkimukseen -tentti. Pahin pelkoni oli, etten herää aamulla herätyskelloni soidessa ja tentti menee mun osalta ohi. Mulla on ollut aika vapaa aikataulu tässä muutamien päivien ajan, joten olen elänyt kuin taiteilija eli valvonut yöt. Päiviä tosin en ole nukkunut....ehkä siksi näytän kuolleelta...ulkoisesti. Sillä sisäisesti olen taas elossa ja elinvoimainen! Syy elinvoimaisuuteni on se, että ehdin tenttiin ajoissa, heräsin jopa niin, että ehdin tehdä aamupuuhat rauhassa ja kertailla kokeeseen. Ja tentistä jäi todella hyvä fiilis! Sen jälkeen oli niin kaikkensa antanut olo ja se tuntuu tosi hyvältä. Juuri tätä tunnetta tarvitsen, kun viime viikolla yksi toinen tentti meni ihan penkin alle ja aloin jo vaipua epätoivoon. Eivätkö aivosoluni pysty enää vastaanottamaan tietoa? Surkastuivatko ne välivuoden aikana? Nyt nämä molemmat oletukset/pelot ovat kumoutuneet. Kunnes toisin todistetaan....ja tämä tapahtuu mahdollisesti silloin, kun tenttitulokset tulevat.

Loppuviikon aion viettää syyslomaa, vaikka tekemistä tulee riittämään. Mutta se on oikestaan hyvä juttu, koska mua odottaa kivoja asioita, vaikka ne onkin pakko hoitaa. Huomenna on yliopistolla pari juttua mm. HOPS-keskustelu ja odotan sen tuovan rauhaa sydämeeni. Hops=henkilökohtainen opintosuunnitelma, joka jokaisella yliopisto-opiskelijalla tulee olla ja sitä pitää itse suunnitella ja siksi se on niin pelottavaa. Mutta onneksi siihen saa apua ja neuvoja. Kirjastossa aion käydä lainaamassa kasan kirjoja, jotka mun on luettava seuraavan puolentoista kuukauden aikana, onneksi siihen sisältyy paljon kaunokirjallisuutta! Ja sit aion mennä Vinokinoon katsomaan yhden elokuvan, jonne voitin lipun. Ihan mahtavaa, koska en ikinä voita mitään! Kirjoitan Vinokinosta viikon lopulla oman postauksen, vaikuttaa todella upealta tapahtumalta. Ja syyslomani aikana aion myös suunnitella joulujuttuja. Luit oikein. Joulujuttuja. Rakastan joulua yli kaiken ja lupasin tänään itselleni, että saan laittaa ensimmäisiä joulukoristeita kotiini jo marraskuun alussa, koska vietän kuitenkin varsinaisen joulunajan perheeni luona, joten haluan ehtiä nauttia asuntoni joulufiiliksestä myös.

Ostin tänään isoja punaisia omenoita, vaikka ne ovat luultavasti täynnä myrkkyjä, koska onhan se luonnotonta, että omenat ovat kahvinkeittimen kokoisia. Kuvassa ne eivät näytä niin isoilta, mutta vakuutan, että luonnossa ne ovat! Sydäntäni vähän särkee ostaa syksyllä kaupasta omenoita, koska kotona asuessa meillä oli pihan omppupuut täynnä näitä meheviä herkkuja....Keitin tänään myös riisipuuroa karjalanpiirakoita varten ja se paloi pohjaan, kun olin liian keskittynyt facebookkiin. Nyt on kattilan kuuraus edessä, jos mielin sillä vielä ruokaa tehdä. Omenat+riisipuuro kuulostaa joululta, joten ehkä alitajunnassani soivat jo joululaulut :D Oli miten oli, aion nauttia pienestä hengähdystauosta ja päästän aivoni vapaalle, koska ne ovat antaneet tänään kaikkensa.

Ihanaa loppusyksyä!!

Nämä voisivat olla jäähyväiset

Jos tietäisin, etten eläisi enää kauaa, kertoisin sen sinulle. En yrittäisi suojella elämän epäreiluudelta, jonka väistämättä myöhemmin kohtaisit. Olisi parempi kertoa se silloin, kun voisimme vielä itkeä yhdessä yhtä lohduttomina toistemme olkapäitä vasten. Kun voisin vielä  kuiskata sinulle:"Tämä ei ole totta, vain pahaa untaa". Valhe voisi lohduttaa, kunnes sydämeni pysähtyisi. Tai en tiedä, mikä pysähtyisi ensin. En tiedä kuolemisesta mitään. En uskalla kysyä keneltäkään, koska kaikki pelkäävät, vaikka eivät sitä näytäkään. He itkevät vasta, kun ovat kääntyneet poispäin. Kukaan ei halua uskoa, että joutuisin pian ottamaan asiasta selvää. Kokemaan sen pimeyden, johon katoaisin siirtyessäni ajasta ikuisuuteen. Vai onko siellä valoa? Ne, jotka ovat melkein kuolleet, ovat puhuneet valosta. Eivät kuitenkaan tulesta. En haluaisi palaa helvetissä.

Jos suuriin muutoksiin voisi valmistautua, kaikki ei olisi niin tuntematonta ja pelottavaa. Unelmoin siitä, että pelot poistuisivat. Siitä, ettei kukaan enää koskaan pelkäisi. Unelmoin, etten jäisi koskaan yksin. Etkä sinäkään. Toivon, ettei mikään pysähdy, vaikka asiat muuttuvat. Vaikka poistuisin, sinulla olisi edelleen kaikki, mitä tarvitset.

Jos nyt kuolisin, ehdinkö jättää jälkeni maailmaan? Muistettaisiinko minut, kun aikaa olisi kulunut? Olisinko sanoina rakkaideni huulilla vielä vuosienkin päästä? Puhuttaisiinko minulle iltaisin kuin olisin kirkkain tähti taivaalla? Hymyilisikö joku itsekseen minua ajatellessaan? Kuulisinko salaisuudet, jotka kanssani jaettaisiin, vaikka olisin ollut jo kauan poissa enkä tulisi enää koskaan takaisin? Hyväksyttäisiinkö poismenoni vai oltaisiinko minulle vihaisia? En lähtisi koskaan, jos ei olisi pakko. Jos kohtalo ei niin määräisi tai, jos en liikaa kärsisi.

Jos tietäisin, että olisin täällä enää pienen hetken, nämä voisivat olla jäähyväiset.

Mutta en tiedä. Inhoan hyvästelemistä, vaikka se onkin etuoikeus. Kuinka monta sanomatonta tunnustusta maailmaan on jäänyt, kun emme ole tienneet hetken olevan viimeinen? Jotkut tietävät varautua pahimpaan. Heille kerrotaan, kuinka kauan he vielä ovat täällä. Viikkoja, kuukausia, vuosia? Joskus vastasyntyneet tulevat maailmaan vain lähteäkseen samantien pois, suoraan vanhempiensa sylistä. Jotkut elävät vanhoiksi ja puristavat lastensa kättä viimeisillä voimillaan. Heillä on saattajat. Mutta jotkut lähtevät nopeasti, ilman hyvästelyjä. Kukaan ei silti saisi jäädä unohdetuksi.

Hullu ja tyhmä

Aamulla mua harmitti ihan älyttömästi, kun piti lähteä yliopistolle puheviestinnän harjoituskurssille, enkä voinut alkaa lukea mediatutkimuksen tenttiin heti aamusta. Mun piti eilen ja pitää tänään ja viikonloppuna lukea 50 sivua, jotta ehdin lukea koko kirjan. Ja kun kyse on englanninkielisestä opuksesta, mulla menee noin 10 sivua tunnissa. Ja tämä ei ole edes vitsi. Siihen on kyllä laskettu myös muistiinpanoihin menevä aika joka sivulta. Luin eilen lähes koko päivän ja illalla olo oli suoraansanottuna turhautunut, kun tuntui, ettei lukeminen yhtään helpotu sivujen edetessä, kuten olin toivonut, vaan aivot kävivät yhä haluttomimmiksi yhteistyöhön. Teki oikeasti välillä mieli kirjoittaa kirosanoja muistiinpanojen väliin. Suurinta turhautumista tässä aiheuttaa siis huono englanninkielen taitoni ja se, että koe lähestyy uhkaavasti. Kun lukiossa piti suomentaa englannintunnille yksi kappale, se tuntui ylitsepääsemättömältä ja työläältä. En aina edes tehnyt sitä ja tässä on tulos. Mikä on siis tarinan opetus? Opiskele ahkerasti kieliä, vaikka et sillä hetkellä tajuaisi, mihin niitä tarvitset! Nyt kokonaisen 300-sivuisen kirjan rinnalla yksi vaivainen kappale, about kolme sivua siis, tuntuu naurettavan helpolta.

Kun puheviestintä päättyi klo 11.30 ajattelin suuntaavani suoraan kotiin, kunhan olin palauttanut yhden lainassa olleen avaimen. Menin kuitenkin Hansa-korttelissa sijaitsevan Punnitse ja Säästä -liikkeen kautta ostamaan herkkuja illaksi ja kuinkas sattuikaan, Hansassa on Hullut päivät meneillään. Kaikkia ihania ale-tuotteita kauppakeskus täynnä, joten pakkohan mun oli jäädä sinne kiertelemään, mitä kivaa voisin löytää. Tuli vähän joulufiilis, kun siellä oli ihmisruuhkaa ja joulusuklaita oli tullut myyntiin. Aikani kiertelin, kunnes kello oli sen verran, että mun olis pitänyt olla lukenut jo 20 sivua mediatutkimusta. Ei auttanut muu kuin astella bussiin ja suunnata kotiin.

Ja, mitä olen tehnyt kotona? Syönyt suklaapähkinöitä, ollut facessa ja unelmoinut. Enkö koskaan opi virheistä? Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun kokeen kanssa tulee paniikki ja kaikki jää viimeiseen minuuttiin. Ja jotenkin musta tuntuu, ettei tämä ole viimeinenkään kerta. Mutta ei huolta, en aio jättää yliopistoa kesken, vaikka tämä valituksen määrä ehkä sitä enteileekin. Kestää hetken, ennen kuin saavutan oikean opiskelumoodin välivuoden jälkeen ja suostun olemaan vähemmän mukavuudenhaluinen. Rakastan istua luennoilla ja siellä oikeasti kuuntelen ja yritän oppia, en nukkua, mutta lukiessa ylhäisessä yksinäisyydessä omassa keittiössä vain pakastimen huristessa vieressä tulee välillä kyseenalaistaneeksi opiskelun mielekkyyden. Mutta olen tehnyt lupauksen itselleni: ensi jaksosta lähtien lupaan jokaisen luennon jälkeen lukea sillä kerralla kirjoitetut muistiinpanot ja kerrata asioita mielessäni. Harjoitan aktiivisempaa ajattelua. Ehkä aivoni vain yksinkertaisesti ovat horroksessa välivuoden jälkeen, vaikka sinä aikana opiskelinkin luovaa kirjoittamista ja personal traineriksi. Mutta ne on ihan eri juttuja ;)

Vain hullu menee Hulluille päiville, kun olisi tärkeämpääkin tekemistä ja tyhmä ei sitten tee, mitä pitäisi, kun tekemisen aika olisi. Kuitenkin sen verran olen päättänyt ryhdistäytyä, että jätän BB:n suosiolla tänään väliin, mutta mun on ehkä pakko katsoa Vain elämää, kun on Jenni Vartiaisen päivä. En tiedä, kuka pakottaa, mutta tuntuisi väärältä olla silloin muualla kuin tv:n ääressä ;) Kun mua aamulla harmitti, että menee kaksi ja puoli tuntia lukuaikaa hukkaan puheviestinnän kurssin takia, en aavistanut, että laiskuuteni takia hukkaan myös potentiaaliset viisi tuntia. Mutta periaatteessa, jos nyt aloitan, saan vielä kiinni aikataulusta. Ainakin nyt olen tiskannut, järjestänyt korut, kastellut kukkaset, suunnitellut ensi viikon aikataulua ja kirjoittanut pari runoa, enkä keksi enää muuta puuhaa...

Todellinen muusa(utuminen) vauhdissa

Älkää huoliko, olen edelleen yhtenä kolmiulotteisena kappaleena! Muusautumisella tarkoitan tässä lähinnä psyykkistä prosessia ainejärjestömme osaksi liukenemista, en fyysistä litistymistä. (Niille, jotka eivät tiedä, niin muusa tarkoittaa tässä yhteydessä Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestöä). 3.-5.10 oli Turun kirja-ja ruokamessut, joissa vierailin kahtena päivänä, perjantaina ja lauantaina. Ostin sieltä kaikkia ihania muusa-juttuja Muusan omalta messupisteeltä <3 Olin molempina päivinä seuraamassa kiinnostavia seminaareja. Etenkin lauantain Kirja kaupan päälle -seminaari oli menestys ja ihan huikean innostava! Pidin siitä, että puhujilla oli pilkettä silmä kulmissa, mutta tietysti seminaarin teema, brändäys, tuli vahvasti esiin. Mukana oli mm. Heli Laaksonen, jonka murre oli mielenkiintoista kuultavaa :)

Kuvassa messuilta mukaan tarttunutta tavaraa. Muusa-kalenteri on todella kaunis, opiskelijoiden itse tekemä! Kuvista huomaa, että sen eteen on nähty vaivaa ja kaikki mallit ovat kauniita. Pidän satuteemasta, koska mikä sopisikaan sen paremmin kirjallisuuden opiskelijoille. Ostin myös pinssejä, joissa on tekstit Poetry is pop ja Saanko olla sun muusa? ja tietysti Muusa-haalarimerkin. Haalareita ei tosin vielä ole, mutta pian asia on korjattu! Kirjallisuuden opiskelijana vietin myös pelottavan paljon aikaa ruokamessuilla ja sieltä matkaan tarttuikin Suojärven Suklaatilan käsintehtyjä taivaallisia suklaita makuina mustikka, tyrni ja appelsiini. En osaa valita lempparia, koska kaikki olivat niin herkullisia. (Kiinnitä huomiota imperfektiin, vain appelsiinisuklaata on enää jäljellä). Olin hetken aikaa seuraamassa esitystä, jossa näytettiin, kuinka saunassa voi tehdä ruokaa! Aika kiinnostavaa, mutta mun pitäisi ensin vuokrata asunto, jossa on sauna, jotta niistä vinkeistä hyötyisin ;) Kaikkea sitä keksitäänkin ja se on hyvä se!

                Lähikuva taiteellisesta Muusa-logosta, jonka eräs muusalainen on suunnitellut! ;)

Kaiken kaikkiaan viikonloppu on ollut ohjelmantäyteinen ja onnistuin olemaan lukematta tenttikirjoja juuri ollenkaan....Mutta aloitin kirjoittamaan jotain, mistä olen hyvin ylpeä. Pitkä projekti edessä, mutta aion tehdä sen! Nyt alan valmistautumaan henkisesti huomista puheviestinnän harjoituskurssia varten, jossa joudun varmasti mukavuusalueeni ulkopuolelle. Mutta missään ei voi kehittyä, jos ei anna itselleen mahdollisuutta!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!