Nämä voisivat olla jäähyväiset

Jos tietäisin, etten eläisi enää kauaa, kertoisin sen sinulle. En yrittäisi suojella elämän epäreiluudelta, jonka väistämättä myöhemmin kohtaisit. Olisi parempi kertoa se silloin, kun voisimme vielä itkeä yhdessä yhtä lohduttomina toistemme olkapäitä vasten. Kun voisin vielä  kuiskata sinulle:"Tämä ei ole totta, vain pahaa untaa". Valhe voisi lohduttaa, kunnes sydämeni pysähtyisi. Tai en tiedä, mikä pysähtyisi ensin. En tiedä kuolemisesta mitään. En uskalla kysyä keneltäkään, koska kaikki pelkäävät, vaikka eivät sitä näytäkään. He itkevät vasta, kun ovat kääntyneet poispäin. Kukaan ei halua uskoa, että joutuisin pian ottamaan asiasta selvää. Kokemaan sen pimeyden, johon katoaisin siirtyessäni ajasta ikuisuuteen. Vai onko siellä valoa? Ne, jotka ovat melkein kuolleet, ovat puhuneet valosta. Eivät kuitenkaan tulesta. En haluaisi palaa helvetissä.

Jos suuriin muutoksiin voisi valmistautua, kaikki ei olisi niin tuntematonta ja pelottavaa. Unelmoin siitä, että pelot poistuisivat. Siitä, ettei kukaan enää koskaan pelkäisi. Unelmoin, etten jäisi koskaan yksin. Etkä sinäkään. Toivon, ettei mikään pysähdy, vaikka asiat muuttuvat. Vaikka poistuisin, sinulla olisi edelleen kaikki, mitä tarvitset.

Jos nyt kuolisin, ehdinkö jättää jälkeni maailmaan? Muistettaisiinko minut, kun aikaa olisi kulunut? Olisinko sanoina rakkaideni huulilla vielä vuosienkin päästä? Puhuttaisiinko minulle iltaisin kuin olisin kirkkain tähti taivaalla? Hymyilisikö joku itsekseen minua ajatellessaan? Kuulisinko salaisuudet, jotka kanssani jaettaisiin, vaikka olisin ollut jo kauan poissa enkä tulisi enää koskaan takaisin? Hyväksyttäisiinkö poismenoni vai oltaisiinko minulle vihaisia? En lähtisi koskaan, jos ei olisi pakko. Jos kohtalo ei niin määräisi tai, jos en liikaa kärsisi.

Jos tietäisin, että olisin täällä enää pienen hetken, nämä voisivat olla jäähyväiset.

Mutta en tiedä. Inhoan hyvästelemistä, vaikka se onkin etuoikeus. Kuinka monta sanomatonta tunnustusta maailmaan on jäänyt, kun emme ole tienneet hetken olevan viimeinen? Jotkut tietävät varautua pahimpaan. Heille kerrotaan, kuinka kauan he vielä ovat täällä. Viikkoja, kuukausia, vuosia? Joskus vastasyntyneet tulevat maailmaan vain lähteäkseen samantien pois, suoraan vanhempiensa sylistä. Jotkut elävät vanhoiksi ja puristavat lastensa kättä viimeisillä voimillaan. Heillä on saattajat. Mutta jotkut lähtevät nopeasti, ilman hyvästelyjä. Kukaan ei silti saisi jäädä unohdetuksi.