Tunne, joka säätelee kaikkea elämää

"Etsin yhtä ainutta lakia, joka säätelisi kaikkea elämää. Löysin pelon...". Tällaisen ajatuksen takana on kirjailija Michael Ondaatje. Ei ole olemassa mitään yhtä määräävää ja hallitsevaa tunnetta kuin pelko, jolla on pääsy ihmisen sisimpään. Pelon vuoksi voivat monet asiat jäädä tekemättä ja unelmat toteuttamatta tai sitten tekee asioita juuri pelon vuoksi. Ei uskalla kuunnella sydäntään, kun tuntee vain pelon jyskeen korvien välissä. Pelko ahdistaa ja väsyttää, ihminen tulee sairaaksi, kun joutuu rajoittamaan itseään.

Lukiossa kirjoitin esseen "Pelon kourissa", jossa käytin yllämainittua sitaattia. Lainasin esseessäni myös Sofi Oksasen Puhdistus-elokuvassa kuulemani Aliiden vuorosanat:"Ihminen juoksee pakoon niin kauan kuin se jaksaa, ja sitten, kun se ei enää jaksa, se menee piiloon." Ihminen voi yrittää paeta pelkoa ja unohtaa asiat, jotka tuottavat pahaa oloa, mutta samalla sitä varmasti tietää, että joskus tosiasiat joutuu kohtaamaan. Piilossa voi vetää henkeä, valmistautua ja vahvistua, mutta jossain vaiheessa on astuttava esiin. On otettava riski, että luoti osuu suoraan sydämeen. Et ehkä ole sama ihminen, kun olet joutunut kasvamaan henkisesti. Pääasia on, että olet olemassa, vaikka hengittäminen olisi vaivalloista. Pelottavien asioiden jälkeen on uskottava, että vielä jonain päivänä omat jalat kantavat.

Pelkoa on monenlaista. Monet asiat voivat pelottaa. Joitakin pelkoja voi käsitellä ja niiden kanssa voi oppia elämään. Voi hyväksyä, että kaikki ei ole omissa käsissä. Itse pelkään vakavia sairauksia. Ahdistun, kun mietin, mitä kaikkea kamalaa minulle tai rakkailleni voi tapahtua tässä rumassa, säälimättömässä maailmassa. Pelkään myös pettymyksiä. Ja kuten ehkä arvaatte, olen joutunut niitä kohtaamaan. Kukapa ei olisi? Ei elämässä voi aina onnistua eivätkä läheskään kaikki asiat mene suunnitelmien mukaan. Mutta joskus pelkään pettymyksen tunnetta niin paljon, etten uskalla edes yrittää. Epäonnistun jo etukäteen, jotta en varmasti odottaisi liikoja elämältäni. Surkeaa, tiedän. Oma mieli on joskus hemmetin ovela. Ja tyhmä.

Jos mietin vähän pintapuolisempia pelkoni aiheita, niin yksi yleisin on esitelmän tai puheen pitäminen, joita opiskelun merkeissä joutuu silloin tällöin kohtaamaan. Minua jännittää todella paljon suun avaaminen suuren ihmisjoukon edessä ja oman puheenvuoron ottaminen, joten kyllä se välillä menee ihan pelon puolelle. Kun jännitys kasvaa älyttömäksi en voi uskoa, että olen laittanut itseni siihen tilanteeseen ja pieni pakokauhu sykkii rinnassani. Mutta en ole koskaan luovuttanut näissä tilanteissa. Olen ehkä yrittänyt juosta pakoon siirtämällä tilannetta niin kauas kuin mahdollista ja toivonut olevani keuhkokuumeessa esitelmäpäivänä, mutta kun tilanne on tullut eteen, olen täristen kohdannut sen. Ihan kirjaimellisesti täristen. Joskus naamakin tärisee ja silloin jännitykseen sekoittuu kyllä häpeääkin ;) Mutta tärkeintä on kohdata tilanne ja useista näistä tilanteista on loppujen lopuksi jäänyt tosi hyvä fiilis!

Pelolla on taipumus ottaa ihmisen koko elämä hallintaan ja säädellä sitä mielipuolisesti, mutta siihen ei tarvitse alistua. On selvää, ettei kukaan selviä elämästä ilman pelkoja, mutta ne eivät ole ansoja, joihin langettuaan kaikki toivo olisi menetetty. Taistelutahdon edessä pelko on voimaton. Kysymys on halusta ylittää itsensä ja asettua pelon yläpuolelle. Ja siihen pystyt varmasti! Ehkä vielä pelko jatkaa ainoana lakina kaiken elämän säätelijänä, mutta taistelu sitä vastaan jatkuu entistä kovempana. Koskaan ei pidä luovuttaa mahdottomienkaan asioiden edessä. Ne on tehty mahdollisiksi.