Katsoin eilen Nettiopsusta arvosanoja toisen periodin kursseilta ja silloin hymyni hyytyi. Olen saanut kahdesta pääaineeni kurssista kolmoset (arvoasteikko 1-5) ja ihan ok, mutta ensimmäisen periodin vitosen ja nelosten jälkeen se tuntuu jotenkin kauhealta. Tuntuu, että mulla oli ensimmäisellä periodilla paljon onnea matkassa. Sain sivuaineeksi unelma-aineen (mediatutkimus), vaikka luulin, etten olisi saanut edes hyväksyttyä numeroa sivuainekokeesta ja ensimmäiseltä pääaineemme kurssilta (kotimainen kirjallisuus) sain vitosen ja olin ihan äimänä, koska aiheena oli Johdatus kirjallisuudentutkimukseen, mikä tuntui luennolla välillä hankalalta sisäistää. En tehnyt niiden kurssien eteen hirveästi töitä, joten taisin kietoutua pumpuliin ja kuvitella, että selviän nytkin onnella ja professorien lämpimillä ajatuksilla.
Olemme omassa fuksiryhmässämme puhuneet paljon kurssien numeroista ja niiden merkityksistä. Kurssien jälkeen kyselemme toisiltamme avoimesti, mitä sä sait siitä ja siitä kurssista, missä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvää on se, että saa vähän osviittaa siitä, miten muilla menee ja voi sitä kautta pohtia ja suhteuttaa omaa pärjäämistään, mutta toisaalta itsensä vertaaminen muiden suorituksiin on vähän älytöntä. Oikeastaan missä tahansa asiassa.
En ole koskaan ollut erityisen numerosuuntautunut, jos näin voi sanoa. Yläasteella ja lukiossa olen vain tehnyt opiskelujen eteen sen, minkä sillä hetkellä olen jaksanut. Reaaliaineista olen saanut ysejä ja kymppejä, kun taas matematiikka ja kieliaineet ovat olleet seiskan tasoa. Pitäähän tilannetta vähän tasoittaa, ettei ole liian hyvä ;) Vaikka olen käynyt lukion ja opiskelen nyt yliopistossa, mun täytyy myöntää, etten ole koskaan erityisesti pitänyt opiskelusta. Inhoan tenttiin lukemista ja sitä, kun pitää lukea aineistoja, jotka eivät aina ole kiinnostavimmasta päästä. Inhoan sitä, kun pitää vain istua ja laskea esseiden sivumääriä. Mutta joku juttu tässä on, mikä saa mut aina tekemään sen kaiken. Ja luulenpa, että se on se onnistumisen tunne, kun sellainen osuu kohdalle.
Haluan myös tuntea viisastuvani ja tietää, että mulla on koko ajan mahdollisuus oppia lisää ja kehittyä. En halua pysähtyä ja jumittua elämässä. Yliopistossa vaaditaan teoreettista ja analyyttistä otetta, mikä tuottaa mulle haasteita. En ole tieteellinen ihminen. Tiedän, ettei musta tule koskaan tutkijaa. Eikä äidinkielen opettajaa. Se, mihin haluan päästä tällä koulutuksella, on kirjailijaksi. Olen jo nyt kiitollisena huomannut, kuinka kotimaiseen kirjallisuuteen pureutuminen opinnoissa on lisännyt omaa luovuuttani ja paloani kirjoittamiseen. Siitä aion pitää jatkossakin kiinni kynsin hampain, enkä menettää luovuuttani silloinkaan, kun on aika tehdä oma pro gradu-tutkielma. Tai ehkä sitä luovuutta juuri silloin tarvitaankin....
Tällainen oli fiilis, kun näin arvosanat, joihin kauhukseni olin pettyneempi kuin osasin kuvitellakaan.
Mutta asioita pohdittuani fiilis on muuttunut paremmaksi, jouluisemmaksi.
Elämä jatkuu ja tästäkin pääsen yli, kuten aina kaikesta muustakin. Enää en sano, että ensi periodilla jumalauta paahdan menemään ja opiskelen hulluna, koska sen lupauksen olen tehnyt monta kertaa ja yhtä useasti rikkonut. Päätän vain, että ensi vuonna opinnot taas jatkuvat ja teen parhaani. Aion olla kevätlukukaudella yhtä aktiivisesti mukana ainejärjestömme Muusan toiminnassa kuin tähänkin asti olen ollut ja keskityn sihteerin-pestiini Muusan hallituksessa suurella intohimolla :D Haluan pitää kiinni asioista, jotka tuottavat elämääni rikastuttavaa sisältöä ja nauttia pikku "turhuuksista" (luitko tuhmuuksista?). Tällaisilla ajatuksilla se joulu pitää aloittaa eikä asioiden murehtimisella! Olen tämän viikon aikana syönyt jo kaksi suklaalevyä, ehkä turhautumiseeni, mutta tästä edespäin nautitut herkut menevät joulun ja siitä nauttimisen piikkiin!
Ihanaa joulunodotusta kaikille! Älkää tuhlatko tätä vuoden yltäkylläisyyden aikaa kyllästyttämällä itseänne märehtimisellä ja murehtimisella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti