Eniten ihmisiä hajottaa rakkaus. Tai oikeastaan rakastaminen, koska se on petollinen tunne, joka antaa paljon, mutta hetkessä vie kaiken. Rakastaminen on sydämen riskeeraamista, tunteiden peliin laittamista. Ikuista pelkoa siitä, että menettää jotain, mikä tekee sydämestä kodittoman, mielestä onnettoman. Hinta siitä, että tuntee vahvasti, on sen kaiken menettäminen. Jos sydän jää orvoksi, eikä hintaa pysty maksamaan kerralla, on mahdollista maksaa se osissa. Eräpäivät tulevat jokaisen hyvästin jälkeen. Jokainen uusi sydämen särkyminen on muistutus maksamattomista laskuista.
En tiedä, onko minulla varaa rakastaa.
Köyhyys tekee sydämestä yhtä puutteellisen kuin jätetyksi tuleminen. Rakkaus on riskien ottamista. Pääomaa ei kannata kerätä ikuisesti, muuten yksinäisyys vie sen rakkaudelta. Ihan sydämesi edestä.
Miten tuhlata jotain sellaista, mitä on vaivalla kerännyt? Miksi asettaa sydän alttiiksi, kun sen on voidellut turvallisilla tunteilla ja sen on pitänyt poissa vääristä käsistä? Mutta onko sydän oikeassa paikassa ylhässä yksinäisyydessään, jossa tyhjää tilaa täyttävät kaipaukset, joita ei myönnä.
Ehkä olen joka tapauksessa köyhä. Jos en rakasta, en rikastu.
Rakkaus voi velkaannuttaa, mutta yhtä lailla kuin niiden maksaminen, myös yksinäisyys uuvuttaa. Onko valittava kahdesta pahasta se, joka hajottaa hellemmin? Ei kukaan osta sellaista, jota kaupataan henkisen pääoman tuhoajana. Sydämen on saatava koti. Ihmisen on saatava nukahtaa jonkun toisen viereen.
<3:lla Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti