Miten toinen opiskeluvuosi voi tuntua niin erilaiselta verrattuna ensimmäiseen?

Ensimmäinen lukukausi toista opiskeluvuotta on jo yli puolivälissä ja aika menee ihan uskomatonta vauhtia. Silti tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi, vaikka koko ajan työskentelee tuli perseen alla. Tai sellainen iso nuotio. Nyt on kyllä pitänyt psyykata itseään monta kertaa päivässä, että pystyy saamaan kaiken valmiiksi, tai ainakin lähelle valmista. Aina kun jokin asia on hoidettu, niin tilalle on tullut jo lista muita.

Ensimmäinen yliopistovuoteni piti sisällään opiskelua (tietysti), mutta ei tässä määrin kuin mitä nyt toisena vuonna. Osittain se varmasti johtuu siitä, että opiskelen nyt pelkkiä aineopintoja, lukuunottamatta yhtä mediatutkimuksen perusopintojen kurssia, joka jäi viime vuonna käymättä. Aineopinnoissa vaaditaan enemmän. Opiskelen nyt myös melko työläitä kursseja. Kotimaisessa nykydraamassa riittää näytelmiä luettavaksi ja etenkin luovan kirjoittamisen opinnot vievät hurjasti aikaa. Mutta on hyvä tottua tällaiseen vauhtiin, sillä ensi vuonna odottaa kandi.

Viime vuonna kävin paljon ainejärjestöni Muusan tapahtumissa, melkeinpä jokaisessa. Ne värittivät ensimmäistä vuottani, toivat siihen paljon sisältöä. Tänä vuonna olen karsinut niitä. Yhtenä iltana mietin, että olenko erakoitumassa, kun jätän niitä välistä, mutta tajusin joidenkin illanviettojen korvautuneen yo-liikunnalla. Viime vuonna en osallistunut yliopistoliikuntaan, tänä vuonna se on ollut uusi elementti opiskeluelämässäni. Ja nautin siitä paljon.

Olen ihminen, joka rakastuu nopeasti, ja joskus tunteeni myös kuolevat vauhdilla. Rakastuin Muusaan samantien, mutta olen alkanut huomata, että olen irtautunut siitä. Tietyssä mielessä. Muusa on minulle tärkeä ja ihana ainejärjestö, mutta ei enää niin suuri osa elämääni kuin viime lukuvuonna. Olen löytänyt enemmän omaa minuutta ja se on vienyt minua lähemmäs muita juttuja. En selitä nyt sen tarkemmin. Mutta rakastan Muusaa edelleen ja aion siihen kuulua ja olla mukana.

Viime vuonna minun ei tarvinnut osata stressinhallintaa, koska stressini oli hyvin pientä, mutta nyt tilanne on ollut ihan toisin. Tunnen stressin jo todella fyysisesti. En saa unta, sydämeni lyö liian tiheään, en pysty keskittymään, liikutun helposti ja olen todella levoton. Välillä tuntuu, että kaikki leviää käsiin ja tekee mieli jättää kaikki kurssit kesken. Mutta kun saa tehtäviä hoidettua ja miettii lähestyvää joululomaa, niin johan taas jaksaa jatkaa. Ei tämä stressi ole ikuista. Vain seuraavat neljä vuotta.

<3:lla Nora