Päätös pitää tehdä monta kertaa

Tällä hetkellä yliopistossa monet elävät lukuvuoden yhtä kiireisintä aikaa. Kurssien loppurutistukset alkavat häämöttää ja minulle tuttuun tapaan monta hommaa on kasautunut samaan aikaan tehtäväksi. Olen jo tirauttanut muutamat kyyneleet helvetillisen stressin vuoksi, mutta eiköhän se tästä (sanon ja uskon enemmän valheisiin, jotka jo tiedän epätosiksi). Tunnen taas, kuinka stressi alkaa mennä yhtä pahaksi kuin syksyllä, koska en ole hetkeen nukkunut yli viittä tuntia yössä. Nytkin minun pitäisi tehdä ruotsin läksyjä huomiselle, eikä kirjoitella tänne, mutta...no, mitäs sitä selittelemään.

Olin tänään kuuntelemassa pari tuntia Fitfarmin personal trainereiden Satu Kalmin ja Utti "Hulkki" Hietalan luentoa treenistä, ravinnosta ja motivaatiosta. Mietin ensin jaksanko mennä, koska päivä on ollut pitkä, mutta ajattelin olevani juuri tuollaisen luennon tarpeessa ja osuin oikeaan. Oli huippu luento, ihan sairaan hauskakin! Siellä tuli paljon tietoa lihasten kasvattamisesta ja rasvanpoltosta sekä motivoitumisesta. Kalmi kertoi, kuinka elämäntapamuutokseen ryhtyessään ei riitä, että tekee yhden päätöksen, "nyt muutan elämäni", vaan päätös on tehtävä esimerkiksi joka kerta kauppaan mennessään, syömisen aloittaessaan jne. Joka kerta, kun on valinnan paikka kuinka toimia, on päätös tehtävä uudestaan.

Se pätee muihinkin asettamiinsa tavoitteisiin. Elämä on valintojen tekemistä. Jatkuvasti on mietittävä, tekeekö asioita, joita todella ITSE haluaa, vai onko tekemisilleen muita lähtökohtia. Parasta on aina tehdä asioita, joita tuntee sydämestään haluavansa, sillä jokaisella on lupa elää omannäköistään elämää. Ympäristöllä on suuri vaikutus meihin ja toivottavaa on, että se tukee suunnitelmiamme. On aina ilahduttavaa saada esimerkiksi ystäviltä ja perheeltä kannustusta omiin unelmiinsa. Uskon, että suurin osa haaveista on tehty tavoitettaviksi, kunhan niiden eteen motivoituu tekemään duunia. Mutta ympäristö voi kannustuksellaan myötävaikuttaa asioihin.

Elämässäni pyörii tällä hetkellä joitakin avoimia kysymyksiä, jotka osaltaan tuottavat suurta stressiä. Inhoan tilanteita, joissa asiat roikkuvat keskeneräisinä ilman, että itse voi juuri sillä hetkellä niihin vaikuttaa. Epätietoisuus on aina pahinta. Olen viime päivinä kohdannut muutamia pettymyksiä, jotka yrittävät vetää mieltäni matalaksi ja hetkittäin siinä onnistuvatkin. Väsymys osaltaan käskee antaa periksi, mutta en ole sellainen ihminen. Jos olisin, en olisi saavuttanut puoliakaan niitä asioita, mitä elämässäni tähän asti olen. En jaksaisi enää kertaakaan hokea itselleni "nyt täytyy jaksaa", mutta nyt vaan täytyy. Onneksi päiviin on myös mahtunut ilonhetkiä, kuten se, että pääsin mukaan Turkulabin sometiimiin, mistä kirjoitan tänne myöhemmin lisää. Nyt on tehtävä päätös taas tänään sadannen kerran, että kaikki asiat tulevat vielä järjestymään kuntoon. Ja tehtävä heti toinen päätös perään, että uskoo siihen myös.

- Nora