Tällä viikolla mikään päivä ei ole tuntunut siltä päivältä, mikä on ollut. Tänään tuntuu keskiviikolta, ei perjantailta. Aamulla näytti aurinkoiselta, mutta lopulta päivästä tulikin harmaa. Pettikö se odotukset? Ei se voinut, koska ei minulla ollut niitä tälle päivälle.
Tänään olin kolmen tunnin luennolla tai oikeastaan työpajassa, jossa pienessä ryhmässä kirjoitamme Taina Kuuskorven ohjauksessa aineistopohjaisen tekstin. Tänään meitä ohjeistettiin luovaa tietokirjoittamista varten ja kävimme läpi ideoitamme. Itselläni on tällä hetkellä suunnitteilla kirjoittaa lestadiolaisuudesta faktapohjaisen haastattelun. En ole vielä varma, miten se tulee onnistumaan. Onneksi aikaa on ihan hyvin.
Luennon jälkeen jäin keskustelemaan yhden ihanan ihmisen kanssa haasteista, joita oma psyyke välillä asettaa. Olen välillä yllättynyt siitä, kuinka monet ihmiset puhuvat avoimesti ongelmistaan. Mitä pidemmälle elämää kuljen, sitä enemmän ymmärrän, että jokaisella on omat haasteensa, eikä niitä tarvitse hävetä. Mitkään ongelmat, olivat ne psyykkisiä tai fyysisiä, eivät tee kenestäkään toisia vähäpätöisempää. On hienoa, mitä avoimempi asioistaan uskaltaa olla.
Olen ollut vähän tuuliajolla pääni kanssa. Olen miettinyt asioita, jotka pidän vielä oman pääni sisällä. Yritän kuunnella sydäntäni. Nyt ihan tosissani yritän. Välillä tulee aikoja, jolloin pohtii oman elämänsä suuntaa enemmän ja toisinaan taas vaan paahtaa menemään. Minulla on nyt pääni sisällä pysähdys parin asian suhteen, eräänlainen mietintähetki. Mutta se on vain pääni sisällä. Muuten on monta rautaa tulessa. Välillä minua kauhistuttaa, kuinka monessa asiassa olen mukana ja kuinka paljon aikaa ihan pelkästään opiskelu vie. En aina osaa sanoa ei silloin kun kannattaisi. Mutta jos elämä tarjoaa liikaa kivoja juttuja, eihän niitä voi ohittaa? Ja toisaalta, kiire pitää pääkoppani kasassa. Saan eniten aikaiseksi silloin, kun deadlinet polttavat perskarvoja.
Vuosi sitten näihin aikoihin tein päätöksen muuttaa Naantalista Turkuun. Se on elämäni yksi parhaimpia päätöksiä. Jotenkin välillä kaipaan ihan järjettömästi viime kevättä, mutta toisaalta, se oli sekavaa aikaa. Ehkä nytkin on ollut vähän sekavaa, mutta ei välttämättä tavallista enempää. Tai en osaa varmaksi sanoa. Vuoden päästä ehkä. Tämä on kuitenkin ehkä ollut ensimmäinen kevät, jolloin en ole tuntenut valon lisääntyessä alakuloni kasvavan. Kunhan saan kaikki hommat tehtyä, olen tyytyväinen tähän kevääseen ja oikeastaan tähän koko lukuvuoteen yliopistossa. Viime syksynä lupasin itselleni, että opiskelen niin ahkerasti, että saan ne 10 opintopistettä, jotka viime lukuvuonna jäi tavoitteesta. Sain siis viime vuonna 50 opintopistettä (vähimmäismäärä on 45, tavoite 60). Tältä lukuvuodelta tulee noin 80. Ihan hemmetisti on ollut hommaa, suurin osa tulee luovan kirjoittamisen aineopinnoista. Mutta pystyn tähän.
Nyt rupean kirjoittamaan luentopäiväkirjaa Digitaalisten ihmistieteiden viime luennosta, aloitin jo aamulla. Sitten kirjoitan runoja ja rentoudun. Vaikka tämä päivä olikin auringoton, niin siinä on ollut paljon hyvää ja turvallista.
- Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti