Miten sitä toisinaan onkaan niin täynnä odotusta elämää, ihmisiä ja itseään kohtaan, että putoaa pilvien päältä tömähtäen asfalttiin. Tiedättekö sen tunteen, kun on luvannut itselleen ryhtyvänsä johonkin asiaan, mutta huomaa toistuvasti estävänsä itseään etenemästä? Joskus esteenä ovat muut ihmiset tai muut ulkopuoliset tekijät. Mutta hyvin monet asiat lähtevät meistä itsestämme. Hyvin moniin asioihin voimme itse vaikuttaa.
Olen joskus tehnyt itselleni lippuja ja lappuja, joissa lukee, kuinka minun on tehtävä asioita. Kuinka on syötävä, juotava, liikuttava, opiskeltava, kirjoitettava ja nukuttava, että onnistuu elämässään. Aina olen päätynyt heittämään ne laput roskikseen. Mitä tiukemmin sidon itseäni, sitä enemmän taistelen vapautuakseni. Kielletty hedelmä houkuttaa, vai miten se menee?
Toisinaan olen vain pyrkinyt olemaan ajattelematta asioita, eikä sekään ole johtanut hyviin lopputuloksiin. Olen elänyt pysähtymättä ongelmia tuottavien asioiden ääreen ja siten aluksi tiedostamattomasti päästänyt ongelmani pahenemaan. Vasta viime kuukausina olen oppinut ymmärtämään, ettei asioita voi sillä tavoin vain ohittaa. Sen minkä taakseen jättää, edestään löytää. Niinhän se menee. Ehjänä pysymisen edellytyksenä on käsitellä asioita, jotka yrittävät rikkoa.
Kannattaako koskaan luvata mitään? Niin monet asiat ovat muutoksenalaisia, että lopulta saattaa joutua vain pettymään. Harmia saattaa tuottaa itselleen ja muille, ja muut saattavat tuottaa harmia sinulle. On kivualiasta huomata, etteivät asiat menekään niin kuin haluaisi. Se, että on luvattu jotain tai on luvannut itselleen jotain, tekee pettymyksestä vieläkin pahempaa. Useinhan ihmiset sanovat riidellessään, etteivät luvanneet mitään. Se on puolustus. En luvannut mitään - älä syytä minua, että voit nyt pahoin. Enhän luvannut mitään.
Olen seurannut sivusta, kuinka yhtä rakastamaani ihmistä on kohdeltu henkisesti kaltoin ja voin pahoin hänen puolestaan. Maailmaan mahtuu niin paljon epäreiluutta, petettyjä lupauksia ja muuta paskaa, että välillä se kaikki hukuttaa alleen. Olen miettinyt, millä perusteilla ihmiset ajattelevat voivansa kohdella muita. Myönnän, etten itsekään ole mikään puhdas pulmunen tämän asian suhteen, jos minkään muunkaan. Puuttuisipa meiltä kyky toimia väärin. Puuttuisiko meiltä silloin myös kyky luvata liian suuria asioita?
Mielessä pyörii taas tuhat ja yksi kysymystä vastausten leikkiessä piilosta, vaikka on jo yö. Monet asiat ovat hyvin ja pari päivää sitten sain tietää yhden asian, joka tulee muuttamaan ensi vuoden opintojani toivomallani tavalla. Siitä kerron lisää seuraavassa postauksessa, sillä haluan samalla selittää asian taustoja ja ehkä vähän muutenkin pohtia kahta yliopistovuottani. Ne ovat olleet ihania, mutta myös vaatineet kyyneliä ja valvottuja öitä. Mutta en vaihtaisi niitä pois, ne ovat olleet opettavaisia.
- Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti