Väliaikaista.

Mulla on nyt kirjoittamisessa meneillään sellainen vaihe, että tuntuu, etten osaa enää kirjoittaa. Sanat asettuvat kömpelösti, ilmaisuni on heikkoa ja persoonatonta. Tai sitten liian persoonallista, eikä kukaan ymmärrä sitä. Tunnen itseni tällä hetkellä ihan paskaksi kirjoittajaksi. Itsekriittisyys on iskenyt päälle todenteolla.

Mutta lohduttaudun sillä, että näin on käynyt ennenkin. Kun jokin asia on tärkeää, siihen haluaa panostaa ja siinä haluaa onnistua. Haluaa olla hyvä ja yltää parhaaseensa ja kehittyä koko ajan. Tiedän, että nämä negatiiviset tunteet kirjoittamista kohtaan ovat vain väliaikaisia. Mutta mulle on tärkeää myöntää itselleni, että okei, nyt kirjoittaminen ei suju niin helposti kuin yleensä. That´s fine ja pian se helpottaa. Pitää vain kirjoittaa. Silloinkin, kun tuntuu, ettei siitä tule yhtään mitään.

Ja mulla on ihan kauhea pilkkukriisi. Se on aina ollut kompastuskiveni. Ennen en juurikaan käyttänyt pilkkuja, koska pidin niitä turhina, mutta nykyään laitan niitä joka väliin. Pitää kai pyytää suomen kieltä opiskelevilta ystäviltäni yksityistunteja kieliopista ;) Oikeinkirjoitussäännöt ovat aina tuntuneet tylsiltä, mutta valitettavasti ne ovat aika välttämättömiä, jos haluaa kirjoittaa hyvin.

Jos mulla on kriisi kirjoittamisen kanssa, niin yleensä silloin kriisiydyn helposti myös muiden asioiden suhteen. Kun kirjoittaminen ei suju, ei onnistu oikein mikään mukaan. Siksi tämän ongelman on todellakin oltava väliaikaista. Ja tiedän, että se on. Mutta se on turhauttavaa.

Etenkin nyt, kun pitäisi kirjoittaa romaanin käsikirjoitusta ja miettiä näytelmää. Liiallinen itsekriittisyys tässä vaiheessa on tuhoavaa, koska silloin ei uskalla olla rohkea eikä luottaa luovuuteensa. Ei uskalla tarttua työhön. Nyt ryhdistäydyn. En pelkää. Otan kynän käteeni ja kirjoitan sitten vaikka paskaa tekstiä. Ainahan kaikkea voi muokata ensimmäisen version jälkeen vielä miljoona kertaa! Joskus elämä koettelee.

<3:lla Nora