sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Ihan kohta pukki oveen kolkuttaa



Enää muutama päivä jouluaattoon! Se tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, sillä minulle joulu on vuoden kohokohta, aika jota eniten odotan. Rakastan sitä lämpöä ja sisäistä rauhan tunnetta, joka pikkuhiljaa hiipii sisuksiin ja saa hetkeksi irrottautumaan arjen hullunmyllystä. Tänä jouluna odotan erityisesti sitä, että saan mennä nukkumaan ilman tykyttävää stressiä siitä, mitä kaikkea olisi pitänyt tehdä, mitä en ehtinyt. Aamulla saa herätä aikaisin tai nukkua pitkään, ihan oman fiiliksen mukaan. Ja kaikki tv:stä tulevat joulukonsertit! Rakastan niitä!

Ja sitä, kun sisarusteni kanssa pakkaudumme sohvalle ja kiusoittelemme toisiamme. En ole tuntenut koti-ikävää, vaikka olen nähnyt perhettäni viimeksi kesällä, sillä tunnen niin vahvasti Turussa olevani kotona ja sosiaalisen median kautta voi pitää yhteyttä perheenjäseniinkin kätevästi, mutta joulu on yhteisöllisyyden aikaa. Silloin tahdon olla perheeni kanssa. Olen Turussa kävellessäni katsonut ihmisten kotien ikkunoista heidän olohuoneisiin ja miettinyt, että pian minäkin olen perheeni keskellä. Tuntuu niin hyvältä, kun tietää olevansa ainakin pari viikkoa rakkaidensa ympäröimänä.

Aion lomalla kirjoittaa romaanini käsikirjoitusta ja laittaa draama-kurssin portfolioni kasaan. Aion lukea kasan kirjoja, olen jo aloittanut Anja Snellmanin Safari Clubista. Ihanaa lukea ihan mitä tahtoo! Ja kinkkua aion syödä ihan hemmetisti, samoin muita jouluruokia. Vastaan tänäkin vuonna joulupöytämme jälkiruokatarjoilusta, ainakin glögijuustokakkua on luvassa. Ja suklaata aion syödä kilon. Jotta mahdun farkkuihini myös ensi vuonna, käyn äidin kanssa lenkillä ja Suvi on luvannut viedä minut pilatekseen. Mutta aion lomalla keskittyä lepäämiseen niin paljon kuin siihen kykenen. Tarvitsen energiaa ensi lukukautta varten.


Olen parin viime viikon aikana ehtinyt jo aloittaa joulun fiilistelyä. Kävin Myllyssä kuuntelemassa, kun Jippu lauloi muutaman joulubiisin ja about viikko sitten olin Siirin kanssa Valkeakoskella ja kävimme pikaisesti Lempäälän Ideaparkissa, jossa oli piparkakkutalo-kilpailu. Siellä oli toinen toistaan upeampia luomuksia! Tänä vuonna en varmaan itse ehdi tehdä gluteenitonta piparitaloa. Kotonani on ollut joulukoristeita jo marraskuusta lähtien. Niin mahtavaa, että joulu tosiaan on ihan pian täällä! Ah, pakahdun!








Nauttikaa joulunodotuksesta vielä hetki ja sitten itse joulusta ihan silmittömästi!

-Nora

2 kommenttia: