Ääripäät ovat hankalan matkan päässä toisistaan.

Yhtenä aamuna matkatessani töihin, mieleeni vain jysähti otsikon ajatus. Inhoan pysähtyneisyyttä, mutta eikö matkanteko olisi välillä suotavaa kulkea lyhyemmällä matkavälillä. Tarvitseeko aina soutaa asioiden väliä päästä päähän. Ääripäiden välillä kulkeminen ei tarkoita, että silloin näkisi paljon, vaan ennemminkin sitä, että silloin rajoittaa itseään jäämästä tilaan, jossa olisi mahdollista olla onnellinen. Kulkee aina sen ohi.

Ääripäissä on se ongelma, ettei niissä voi elää ikuisesti. Ei tuhoutumatta, tai tuhoamatta ympäristöä. Ei rajoittamatta itseään liikaa, jolloin elämästä katoaa nautinto, ja kyky tyytyä vähään sekä taito huomata pienetkin asiat, joista elämä loppujen lopuksi pitkälti koostuu. Kun on vannoutunut tiettyjen asioiden suhteen, eikä suostu toimimaan muulla tavalla, tai ajattelemaan toisin, se jos jokin itseasiassa merkitsee pysähtyneisyyttä. Jääräpäistä paikoilleen jäämistä. Ehkä pahaan oloon jäämistä.

Kuka haluaa asettua aloilleen pahaan oloon? Monissa asioissa voi mennä äärimmäisyyksiin. Psyykkeemme ohjailee valintojamme, ja toisille on houkuttavampaa viedä asiat yli äyräiden. Ehkä keskinkertaisuuden pelosta, kyvyttömyydestä lopettaa ajoissa, halusta haastaa itsensä tai epätasapainosta mielen sisällä. Oli syy, mikä tahansa, olisi tärkeää edes jossain vaiheessa huomata, ettei oma toimintatapa välttämättä ole se kaikista paras mahdollinen.

Olen kaikki tai ei mitään -ihminen. Olen nähnyt monista asioista ääripäät. Välillä on vaikeaa pysähtyä, jäädä katsomaan auringonlaskua. Joskus elämässäni haluan vielä nähdä, kuinka aurinko laskee ja aamulla heti, kun se nousee. Silloin olen pysähtynyt pidemmäksi aikaa, kuin koskaan aiemmin. Haluan olla rennompi itseäni kohtaan. En rajoittaa itseäni kyseenalaistamatta sitä. Yksi konkreettinen esimerkki itselläni tästä on alkoholi.

Olen reilun puolen vuoden ajan miettinyt, että josko en olisikaan enää absolutisti. Ensin tyrmäsin ajatuksen heti, koska olen aina ollut alkoholin totaalikieltäytyjä. Mietin, että en voi ryhtyä alkoholistiksi. Sitten mietin uudelleen, ja sanoin hölmölle itselleni, että ei minusta juoppoa tarvitse tulla. On olemassa myös vaihtoehto, jossa alkoholia käytetään erittäin kohtuullisesti. Minulla ei ole mitään terveydellisiä, uskonnollisia tai muita syitä, miksi en voisi juoda alkoholia. Valinta on täysin tahdostani kiinni. Mitä haluan?

Koska minua selvästi kiinnostaa ottaa selvää, kuinka alkoholi minulle sopii, olen päättänyt antaa itselleni siihen mahdollisuuden. En pysy ääripäässä, koska olen aina ollut siellä, vaan kuuntelen itseäni ja siirryn lähemmäs kohtuutta. Yhden skumppalasin olen jo juonut (eikä tuntunut missään, kuten oletinkin). Ei se alkoholi nyt niin taikajuomaa olekaan, että heti menisin pitkin seiniä. Harmi ;)

Minkä tahansa asian Sinun elämässäsi olet haitallisesti vienyt ääripäähän, tuo se pois sieltä. Pikkuhiljaa. Älä rajoita itseäsi turhaan, se vain tekee elämästäsi vaikeaa. Älä jumiudu kaavoihin ja tapoihin, jotka eivät tue hyvinvointiasi. Ääripäät ovat hankalan matkan päässä toisistaan, ja aluksi niistä pois pysyminen voi olla hankalaa, mutta jossain vaiheessa huomaat, ettei jumissa eläminen ole edes elämisen arvoista. Ansaitset parempaa!

<3:lla Nora