Olen tehnyt niin tähänkin asti, mutta vuorotellen sydämeni antaa minulle rauhan nauttimiseen ja murehtimiseen. Lämpimät, valoisat päivät tekevät olon autuaaksi ja levänneeksi raskaan työpäivänkin jälkeen, mutta sisälläni kalvaa pelko ja huoli, ettei maailma ole järjestyksessä. Oma elämäni jatkaa kulkuaan, hallitsen sitä niin paljon kuin pystyn.
Pelkään, etten riitä auttamaan ihmisiä, joita haluaisin. Olen turhautunut omaan riittämättömyyteeni ja avuttomuuteeni. Voisinpa kulkea osan muiden vääristä poluista, kantaa osan muiden vääristä ratkaisuista tai olla edes jotenkin tarpeeksi. Ehkä olen, mutta...
Uskon siihen, että asiat aina järjestyvät. En koskaan hoe sitä muille vain niin sanoakseni, vaan tarkoitan sitä todella. Jos voin auttaa asioita järjestymään, teen sen. Minulta tarvitsee vain pyytää apua, niin autan.
Olen kuluneina päivinä vuorotellen katsonut ihmisiä oikeasti silmiin ja katsonut, mutta silmäni ovat lukkiutuneet ajatuksiin, joissa viiltävät tunteet, joihin jumiudun. Olen katsonut, kuinka kyyneeleeni valuvat suihkussa muun veden mukana viemäriin ja katoavat sinne. Murheetkin katoavat. Aina lopulta.
Toivon aurinkoisia päiviä ja ajatuksia.
<3:lla Nora
Voi Nora <3
VastaaPoistaMeillä kaikilla on siipemme. Lopulta ihmiset ovat vahvempia kuin uskoivatkaan. Asiat järjestyvät lopulta Niin kuin uskot. Ethän siis liikaa huolehdi muiden murheista? Vaikka juuri sinunkaltaisista ystävistä läheisesi saavat ovat kiitollisia, ihan erityisellä tavalla <3
Kiitos Meri <3 En vain pysty olemaan onnellinen, jos eivät ne ihmiset, joista välitän, ole myös. Mutta yritän rajoittaa voimavarojani niin, että niitä jää myös itselleni. Saan kuitenkin muiden auttamisesta ja tukemisesta hyvää oloa ja vahvuutta, se ei pelkästään kuluta minua.
Poista