En tarvinnut kuin hiljaisuuden

Ääniä. Ääniä, jotka eivät sano mitään. Vai enkö vain kuuntele? Niin olisi parempi. Jätän itseni sanattomaksi. Tahdoin vain olla onnellinen. Oliko sekin liikaa pyydetty? Liikaa vaadittu, että löytäisin elämääni jotain rakentavaa, joka veisi minua eteenpäin, ei romahduttaisi. Asiat, teot, tavat muuttuvat aina lopulta vanhoiksi, epätyydyttäviksi. Miksi luulin, että vanhenen? Oikeasti elämäni kuluu nopeammin kuin muiden, on lyhyempi. Niin on parempi. Olen tuhlannut aikaa, valuttanut minuutteja, poistanut tunteja tulevaisuudestani...jatkan...

Muutan mieleni. Saanko hiljaisuuden, niin mietin elämääni vielä hetken. Ehkä minulle on varattu aikaa yhtä paljon kuin muille. Olen kuunnellut vääriä ajatuksia. Ajatuksia, joissa ei ole mitään. Ne vain ovat ja tekevät minusta olemattoman. Olen uskonut väärään itseeni, tehnyt minusta jonkun toisen. Olen toisen oma. Muut eivät näe sitä, koska sitä ei ole olemassa. Se on omansa, minä olen sen. En tarvinnut kuin hiljaisuuden, niin kuulin tämän.

En palauta mieleeni ääniä, jotka eivät sano mitään, enkä ajatuksia, joissa ei ole mitään. En ole koskaan ihmetellyt ihmisen heikkoutta enempää kuin nyt. Miksi kuuntelemme niin paljon. Ääniä. Ajatuksia. Ei pitäisi. Meidän ei pitäisi. Koska olemme houkuteltavissa. Väärät äänet, väärät ajatukset. Niillä on surulliset seuraukset. Äänet ja ajatukset eivät aina vastaa todellisuutta. Miksi ottaa ne osaksi minuutta?

Ole vahva. Ole hiljaa. Et tarvitse kuin äänen, joka ei lopulta sano mitään. Hiljaisuus on selkeämpää. Äänettömämpää. Viattomammin sinä itse.

- Nora Palonen