Tänään täällä on hiljaista. En ole yksin kotona, mutta melkein olen. Pikkuveli on huoneessaan, muut kokonaan muualla. Olin aamulla töissä. Nyt istun keittiössä ja kuuntelen kellon raksutusta. Kuulin sen yölläkin, mutta en antanut sen häiritä minua. Kerrankin niin, koska yleensä tarvitsen täyden hiljaisuuden nukahtaakseni. Ajatukset yksinäänkin ovat riittävän meluisia.
Taisin olla töissäkin ajatuksissani, sillä kolhin itseäni jatkuvasti johonkin, ja vahingossa jopa vetäisin verhotangon alas, kun piti vain vetää verhot hotellihuoneen ikkunan eteen. Huomenna täytyy skarpata ja olla varovaisempi. Ja vähemmän kömpelö.
Olen mennyt ihan sekaisin päivistä. Lähinnä siksi, koska teen töitä viikonloppuisinkin, kuten eilen ja tänään. Tuntuu kuin nyt olisi keskiviikko, ei sunnuntai. Eikä todellakaan tunnu siltä, kuin kello olisi jo vähän yli seitsemän illalla. On niin valoisaa. Toivon, että viikonpäivät ja -ajat otettaisiin hetkeksi pois ihmisten tietoisuudesta, ja sitten vain elettäisiin kuin jokainen päivä olisi oma suosikkipäivä. Suurin osa eläisi varmaan aina perjantaita...
En jaksaisi ajatella syksyä niin paljon, mutta tuntuu, etten voi elää tätä kesää koko aikaa. En ole vielä tehnyt juuri mitään järkevää opiskelujeni eteen ja se alkaa stressata. Jos säät nyt viilenevät, voin hyvällä omatunnolla kadota työpäivän jälkeen kirjaston uumeniin ja lukea siellä iltaan asti ilman, että tarvitsee potea syyllisyyttä menetetyistä hetkistä rannalla, joista voi nauttia vain kesäisin. Ajattelin pyhittää ensi viikkoa omille projekteilleni, koska viime viikot ovat olleet liian härdellisiä niihin. Just nyt on tilanne se, että tarvitsen aikaa itselleni. Haluan olla vähän yksin. Tällä viikolla näin ihania ystäviäni ja sain uutta energiaa, jota kanavoin asioihin, jotka olen luvannut itselleni saada valmiiksi tämän kesän aikana. Ajatukseni ja tunteeni tarvitsevat tilaa järjestäytyä.
<3:lla Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti