Vaikeuttaako se elämistä, jos ei tiedä, mitä haluaa?

Kumpi on pahempaa: haluta montaa asiaa samaan aikaan, vaiko olla täysin tietämätön siitä, mitä haluaa? Elämä on kummallinen möykky mahdollisuuksia. Usein nämä möykyt liittyvät tulevaisuuteen ja koen itse olevani nyt (tai oikeastaan edelleen) siinä vaiheessa elämääni, että mietin kovasti tulevaisuutta. Ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka pyörittelevät mielessään samoja asioita. Harmittavan usein kohtaan sanan "kriisi", kun keskustelen ihmisten kanssa tulevaisuuden suunnitelmista. Monet ovat ihan hukassa. Jotkut vain luulevat olevansa.

Kaikki eivät tiedä, mitä elämältään haluavat. Joitakin mikään ei oikein kiinnosta. Sanoisin, että se on pahin yhtälö: sulla ei ole suuntaa, etkä oikein jaksa sitä etsiäkään. Ymmärrän siinä yhteydessä sanan kriisi. Joillakin taas on paljon kaikkea, mitä haluaisi tehdä ja niiden väliltä päättäminen käy stressaavaksi. Mieli käy jatkuvasti lävitse kaikenlaisia eri vaihtoehtoja, mutta se on varmaa, että nykyisessä tilanteessa ei ole juuri mitään tyydyttävää. Vai onko sittenkin? Edes jotain? KRIISI!

Turhaa hötkyilyä näkee paljon. Ei osata nähdä sitä hienoutta, mitä on olla juuri siinä tilanteessa. On ehkä tullut pitkän matkan ja oikeasti ollut jossakin vaiheessa todella kiitollinen siitä, mihin on päässyt. Mutta mihin se tunne on kadonnut? Kriiseilyn alle?

Joskus sen sijaan, että miettisi, mihin suuntaan on mentävä, olisi vain keskityttävä siihen tiehen, jonka on valinnut. Että ei hetkeen vilkuilisi muualle. Antaisi itselleen rauhan keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Jos oikeasti on menossa väärään suuntaan, niin kyllä se umpikuja sieltä tulee. Uskon, että lopulta jokainen löytää elämälleen tarkoituksen, mutta joidenkin on vain etsittävä sitä kauemmin. Sen ei kuitenkaan kannata antaa vaikeuttaa elämistä.

Siinä, ettei tiedä mitä haluaa, on myös jotain todella vapauttavaa. Kunhan on kyky tuntea onnellisuutta, niin pystyy viemään itsensä sellaisten asioiden äärelle, joista voi iloita. Vaikka se ei olisi juuri sitä, mitä loppuelämältäsi haluat, niin ota siitä kaikki irti. Mitä tahansa teetkin, niin anna sen kasvattaa sinua. Ja kun puhutaan loppuelämästä, niin...milloin elämämme loppuu? Harvoinpa sitä tiedämme, joten siksikin on turhaa pohtia, että ehkä nyt tämä on hyvä juttu, mutta entä kymmenen vuoden päästä. Työllistynkö tältä tai tolta alalta silloin? Elätkö kymmenen vuoden päästä?

Olen humanisti, siksi kai innostuin kirjoittamaan tästä aiheesta. Ja te muut humanistit, jotka niin usein kriiseilette siitä, onko tässä mitään järkeä, niin kyllä on. Tässä on ihan yhtä paljon järkeä kuin kaikissa muissakin aloissa. Ja ylipäätään ihmiset, jotka epäilette tulevaisuuttanne, niin älkää antako epävarmuuden ottaa valtaa, vaan ennemminkin unelmienne. Jos unelmien seuraaminen on järjetöntä, niin kriiseily on vähintään yhtä hullua. Valitse se, kumpi tekee sinut onnelliseksi.

<3:lla Nora