Tekee kipeää nukkua pois valveilla ollessaan

Tekee kipeää nukkua pois valveilla ollessaan.
On liian pimeää tietääkseen, että nyt ei ole yö.
Sydän lyö.
Vielä toisen kerran.
Kolmannen.
Ja.
Ei se lopetakaan lyöntejään,
enkö pääsekään lähtemään.
Vielä on kai aikaa, mutta mihin?
Suremiseen, koska en osaa tyytyä vähään?
Elämiseen, vaikka en pysty hengittämään?
Yksinäisyyteen, joka onnistuu myös tänään?


Miten voi olla niin,
että elämä ei olekaan kaikkia varten.
Miksi sen saa tietää vasta niin myöhään?
Olisin voinut antaa elämäni sellaiselle,
jolla olisi ollut sille enemmän käyttöä.
On olemassa näyttöä,
miten jotkut surevat aikaista lähtöään.
He itkevät, miettivät tekemättömäksi jääneitä asioitaan.
He olisivat kiitollisia yhdestä vuodesta lisää.
He ovat nöyriä, eivät pyytäisi enempää.


Suren sitä, ettei minulta jäisi mitään kesken.
Olen valmiimpi lähtemään kuin jäämään.
Ole kiltti ja sytytä kynttilä, kun minua ei enää ole.
Näen sen ja tiedän, että edes kerran vuokseni oli valoa.
On surullista näin sanoa,
mutta on hyvä nähdä totuus
ja myöntää toivottomuus.
Älä koskaan jää yhtä yksin kuin minä jäin.


(Tällä kertaa haluan selittää teille lukijoille, että tämä runo ei kerro tämän hetken tuntemuksistani. Runoni eivät useinkaan ole henkilökohtaisia. Jos olisivat, niin niiden perusteella olisin varmaan tehnyt jo itsemurhan. Tämä runo kertoo siitä, mitä joskus tunsin. Olin silloin niin yksin, enää en ole.)