Etsin ihmistä

Elämää voi kulkea yksin, mutta kantaako se yhtä pitkälle kuin kaksin matkaamalla? Ehkä silloin jää vähemmän ihmettelemään, pysähtyy harvemmin. Tai sitten joutuu koko ajan risteyksiin, joissa on tehtävä kompromisseja tai lähdettävä eri suuntiin. Kaikkea ei voi koskaan saada.


Yksi pahimmista tunteista on se, kun ei ole kenellekään se kaikkein tärkein. On ihmisiä, jotka välittävät minusta ja näyttävät sen, mutta kenellekään en ole tärkein. Aina joku menee edelleni.


Tärkeimmäksi ihmiseksi voi määritellä sellaisen, jota ilman ei pysty elämään. Usein hän on elämänkumppani. Minun tärkein ihminen tulee olemaan joko mies tai nainen. En välitä kumpi, koska etsin ihmistä. Ihmistä, jota rakastan, ja jolle olen se kaikkein tärkein. Jota ilman en pysty elämään.


Enkä tiedä, etsinkö vai ennemminkin elänkö. Toisaalta aina sanotaan, että etsivä löytää, mutta ehkä keskityn elämiseen ja annan alitajuntani hoitaa etsimisen. Maailmaan mahtuu niin paljon erilaisia kohtaamisia ja rakkaustarinoita, että vain taivas on rajana, miten oma kumppani lopulta löytyy. Ilman toivoa ei tässäkään asiassa voi elää, joten mielen on pysyttävä avoinna.


Mietin aina myös sitä, miten ihmiset kestävät niin vahvoja tunteita. Rakkautta ja etenkin, jos siitä seuraa vihaa, surua, pettymystä...Pelkään, että joskus murenen jonkun vuoksi niin palasiksi, että kuolen. Tai että tahtoisin kuolla. Jo ystävyyssuhteissani onnistun välillä satuttamaan itseni niin pahasti, että toivon seuraavan päivän koittavan mahdollisimman myöhään. Joskus toivon, ettei kukaan tarvitsisi ketään, niin kaikki olisi paljon yksinkertaisempaa. Ihmiset osaavat satuttaa toisiaan. Joskus tarkoittamatta sitä, mutta se ei tee asioista yhtään helpompia.


Tiedän, miltä tuntuu kulkea yksin. Hyvältä, mutta hataralta. Jos kaadun, voin pudota syvälle ilman, että kukaan huomaa. Tiedän, etten halua kulkea loputtomasti yksin. Matka on siihen liian pitkä, elämä liian lyhyt. Jotain on tehtävä, ja toistaiseksi vain jatkan kulkemista. Ennen pitkää saan jonkun vierelleni.


<3:lla Nora