Hetkittäin elämä pakahduttaa

Aika, jota nyt elän, voisi jatkua ikuisesti. Nyt on maanantai-ilta, eikä tänään ole kertaakaan tuntunut siltä, että on maanantai! Se on jo jotain! Yleensä maanantaisin on toivoton olo, kun koko viikko on vielä edessä, kaikki velvollisuudet hoidettavana. Saan nyt tehdä asioita, jotka ovat intohimojani, siksi jokainen uusi päivä on yhtä tervetullut. Luovassa kirjoittamisessa saan toteuttaa itseäni tavalla, joka tuntuu unelta. Kotimaisen kirjallisuuden opiskelun kautta sukellan yhä tiiviimmin kirjallisuuden syövereihin ja opin tarinoita mielenkiintoisista henkilöistä. Hetkittäin elämä pakahduttaa ihanuudellaan.

En tiedä, olenko etuoikeutettu vai siunattu vai molempia, kun saan elää tällaista elämää, joka tekee minut onnelliseksi. Olen nyt siellä, missä haluankin olla. Se on suuri juttu minulle monen vuoden harhailun jälkeen. Olen pelännyt, etten koskaan löydä paikkaani maailmassa. Nyt olen ymmärtänyt, ettei mitään paikkaa ole kenellekään olemassa. Meillä on sydän ja siellä oleva tunne on se, mitä meidän on kuunneltava. Jos sydän on rauhallinen, olet sillä hetkellä oikeassa paikassa.

Ja on tärkeää olla etsimättä koko ajan. Liian helposti sorrumme kohtuuttomaan säntäilyyn, joka lopulta vain sekoittaa meidät täysin ja vie alkuun uudelleen ja uudelleen. Jossain vaiheessa ei ehkä jaksa enää aloittaa alusta, vaan tyytyy onnettomaan elämään. Kenenkään ei tarvitse olla onneton. Sieltä pääsee pois. Ehkä hitaasti, mutta suhteellisen varmasti kuitenkin.

Olen tehnyt töitä sen eteen, että olen nyt onnellinen. Olen kasannut itsevarmuuteni monta kertaa alusta alkaen ja opetellut hyväksymään itseäni paremmin. Enää en ole niin palasina kuin joskus olin. Olen aina uskonut unelmiini, eikä se usko ole tähänkään päivään asti hiipunut. Vaikka tulee synkempiä päiviä, niin luotan niiden hetkellisyyteen. Aina jossain vaiheessa kaikki on taas paremmin. Helvetin paljon paremmin.

Vaikka on pelottavaa olla onnellinen, koska tietää, että jossain vaiheessa, ehkä huomenna, viikon päästä tai joskus, tuntee taas yksinäisyyttä, pelkoa tai ahdistusta, niin en anna niiden enää estää minua tuntemasta hyvää oloa. Joskus pelko surusta esti minua tuntemasta onnea. Nykyään mieluummin kiipeän korkealle ja putoan korkealta, kuin että kulkisin koko ajan samalla tasolla ja kaikki olisi niin...yhdentekevää. Onnellisuudella on hintansa. Minä maksan siitä mieluusti.

Toivon, että ihmiset olisivat onnellisia.

<3:lla Nora