Jonain päivänä siitä numerosta ei enää vastata

Minulla on kaapissani pieni, punainen muistolaatikko. Olen kerännyt sinne muistoja elämänvarrelta leffalipuista ja huvipuistorannekkeista kirjeisiin. Tänään avasin laatikon pitkästä aikaa ja luin siellä olleita kirjeitä. Lähetin vähän aikaa sitten äidilleni kirjeen, jonka olin tarkoittanut vuoden 2014 äitienpäiväksi, mutta en saanut sitä silloin lähetettyä. Nyt se on päässyt perille.

Löysin muistolaatikostani myös toisen äidilleni kirjoittamani kirjeen. Sen olen kirjoittanut vuonna 2012 ja muistan, kuinka vein sen äidin tyynylle ennen kuin menin nukkumaan. Laitoin sen hänen tyynynsä alle, koska tahdoin äidin löytävän kirjeen niin, että olen jo huoneessani. Aamulla kävin tarkistamassa, onko kirje löytänyt rakkaisiin käsiin ja huomasin sen olevan ihan samalla tavalla kuin illalla sen tyynyn alle laittaessani. Kirje oli surullinen, joten päätin ottaa sen takaisin itselleni. Luin tänään kirjeen ja mietin, lähetänkö sen postissa rakkaalleni. Ehkä, koska enää asiat eivät ole niin huonosti kuin ne olivat silloin.

Olen kirjetyttö, rakastan niitä! Muistolaatikossani on myös vastauskirje Krista Kososelta, jolle kirjoitin vuonna 2013. Muistan odottaneeni pitkään hänen vastaustaan ja kun se viimein tuli muun postin joukossa, olin ihan mykistynyt. En ollut oikeasti uskonut, että hän vastaisi. Mutta hän vastasi ja kirjoitti minulle käsin kauniin kirjeen. Rakastan käsinkirjoitettuja kirjeitä, ei ehkä tarvitse sanoa miksi. Niissä vain on sitä jotain.

Muistolaatikkoni pohjalta löytyi myös pienelle pahvipalalle kirjoitetut kaksi puhelinnumeroa: mummini ja ukkini. Katsoin niitä ja mietin, etten ole taaskaan ollut heihin pitkään aikaan yhteydessä. He aina pyytävät minua soittamaan, vaikka minulla ei olisi mitään varsinaista asiaakaan mielessäni. Ja he pyytävät minua kylään. Välitän heistä, mutta miksi minun on niin vaikeaa antaa heille aikaani? Jonain päivänä niistä numeroista ei enää vastata. Sitten on myöhäistä katua.

Kiirehdin muistojen keruun kanssa. Ihan kuin aika loppuisi pian. Haluan kokea paljon, elää ja tuntea. Pidän siitä, miten esimerkiksi jokin avaimenperä vie minut voimakkaasti johonkin tiettyyn aikaan ja muistan, mitä silloin tunsin. Olinko onnellinen? Kaikki pienet esineet ja paperinpalaset tuovat niin suuria tunteita mieleen. Samalla ymmärtää ajankulun. Oma ja rakkaiden aika kuluu koko ajan. Siksi ei pitäisi epäröidä tarttua puhelimeen ja soittaa välittämilleen ihmisille, tai tarttua kynään ja kirjoittaa se kirje. Tai tehdä miten vaan siten, että rakkaasi tietävät sinun rakastavan heitä.

<3:lla Nora