Outokumpu. Nimi kuvaa paikkaa.

Olen aina pitänyt outoutta hyvänä asiana. Useimmat meistä ovat jollain tavalla outoja. Mutta siinä menee tietty raja, kuinka outo kannattaa olla. Jos haluaa tulla tarpeen tullen vakavasti otetuksi ja ylipäätään ymmärretyksi, niin liian outo ei kannata olla. Siinä menee se tietty raja. Ei minun edes pitänyt tästä kirjoittaa, ei ihmisten outoudesta, vaan paikan.

Olin viime viikonlopun Outokummussa siskoni luona, jossa hän opiskelee tanssia seuraavat kaksi vuotta. Ennen kuin hän pääsi sinne opiskelemaan, en tiennyt edes sellaisen paikan kuin Outokummun olevan olemassa. Yhdestä radiohaastattelusta kuulin vähän aikaa sitten, että Anna Puu on syntynyt siellä. Nyt olen kulkenut tuon oudon kaupungin kumpuja ja voin kertoa ihastuneeni niihin. Pienessä paikkakunnassa on jotain sydäntälämmittävää.

Reilu viikko sitten tapahtui mielenkiintoinen sattuma. Alunperin minun piti mennä Outokumpuun jo viikko sitten, mutta peruin reissun. Menin kirjastoon lainaamaan essettäni varten materiaalia, yhden romaanin. Minulla ei ollut mielessä mitään tiettyä romaania, sen piti vain jollain tavalla liittyä naisen itseyden kuvaukseen. Kuljin hyllyjen välissä ja silmiini osui Leena Lehtolaisen Jonakin onnellisena päivänä. Nimi teki minuun vaikutuksen, koska sillä hetkellä toivoin, että voisin jonain päivänä taas olla onnellinen. Kirjan kannet olivat lämpöisen väriset ja tarina sopi esseeni tarkastelukohteeksi. Lainasin sen.

Istuuduin lukemaan. Ensimmäisellä sivulla kertoja sanoo näin:"Kotipaikkani olen kertonut, sen nimi on Outokumpu. Nimi kuvaa paikkaa." Olen sen verran taikauskoinen, että uskon tällä olleen jokin merkitys. Ei se ehkä olekaan pelkkää sattumaa? En tiedä, mutta nyt olen kävellyt kaduilla, joilla romaanin päähenkilö on kulkenut ja nähnyt Malmikummun ja kaivokset, joiden ohitse hän on rientänyt. Jatkaessani lukemista kirjan miljöö ei enää ole tuntematon, Outokumpu ei enää ole minulle olematon.

Oli ihanaa nähdä Suvia ja hänen elämäänsä siellä. Pääsin perjantaina katsomaan yhtä hänen tanssituntiaan. Kävimme kaivoksilla, kävelyllä Outokummussa, elokuvissa katsomassa Kätilö ja Suvi piti minulle tanssitunnin. Olin kyllä aika surkea oppilas, mutta meillä oli hauskaa. Tapasin Suvin kämppikset. He lähtivät kuitenkin perjantaina kotikoteihinsa, joten olimme Suvin kanssa kahden koko viikonlopun. Söimme herkkuja, katsoimme televisiota, juttelimme ja vitsailimme niin pal typerästi. Onneksi menin jo torstaina, niin ehdimme viettää enemmän aikaa yhdessä. Kyllä se kymmenen tunnin matkustaminen kannatti!

Nyt ikävöin Outokumpua, vaikka oli ihanaa palata Turkuun. Sain matkalla kirjoitettua runoja ja pohdittua elämääni. Tiedättekö, kaikki on aika hyvin nyt.

<3:lla Nora