Emmää mittää, ei täs mittää, eipä mittää

Kuinka usein sorrut väheksymään omia saavutuksiasi/tekemisiäsi? Ne voivat olla suuria tai sitten ihan pieniä, mutta joka tapauksessa sellaisia, joiden vuoksi ei tarvitse sanoa "ei mitään". Kun sinua kiitetään, kuinka usein vastaat "eipä mitään". Eikö tosiaan mitään?

Muistan lapsena, kuinka outoa oli kuulla jonkun sanovan "ole hyvä" muulloinkin kuin ruokapöydässä jonkun kiitettyä hyvästä ruoasta. Jotenkin kasvoin käsitykseen, jonka mukaan jonkun kiittäessä tehtyäsi jotain hyvää hänen eteensä, on vastattava "eipä mitään". Jos vastaa "ole hyvä" tai jotain sen kaltaista, toisellehan voi tulla fiilis, että hän on ollut vaivaksi. Mutta nyttemmin olen ymmärtänyt, että vaikka toisen auttamisen eteen näkisi vaivaa ja käyttäisi aikaa, ei se ole toiselta sellaista huonoa vaivaksi oloa. Aitoihin ja välittäviin ihmissuhteisiin kuuluu, että välillä näkee vaivaa toisen eteen. Auttaa ja tukee. Vastavuoroisesti saa itse apua ja tukea, saa olla "vaivaksi".

Kuinka usein pyydät anteeksi? Pyydätkö vain silloin, kun on aihetta ja silloinkin hampaita kiristellen vai lisäätkö jokaisen mahdolliselta loukkaukselta kuulostaneen lauseen jälkeen "anteeksi"? Itselläni on tapana lähettää ystävilleni "mua jäi vähän vaivaamaan tää juttu...", jossa usein varmistan, että tulin oikein ymmärretyksi. Minut valtaa välillä pelko, että loukkaan toisia niin tarkoittamatta. Saatan joskus olla liian suorasanainen tai sitten vaan esittää asiat kömpelösti, koska itselle on aina (tai siis yleensä) kirkkaana mielessä, miten jostain asiasta ajattelee, ettei ymmärrä selittää sitä muille selkeästi. Tai sitten väsyttää, vituttaa, stressaa, on tulossa kipeäksi, on eksynyt haaveilemaan, unohtunut muihin ajatuksiin ja mitä näitä muita selityksiä nyt on, joiden mukaan ei aina ole ihan läsnä vuorovaikutustilanteissa, jolloin saattaa tulla väärinkäsityksiä.

Suomalaisiahan pidetään hyvin vaatimattomina ja nöyrinä, ja osa onkin. Kaikki eivät. On hyvä tunnistaa tilanteet, joissa vaatimattomuus on hyve, mutta toisaalta liian vaatimatonta ihmistä pidetään helposti myös sinisilmäisenä. Pahimmassa tapauksessa häntä aletaan käyttää hyväksi tai hänestä tulee itsestäänselvyys. Jos itse väheksyy omia tekemisiään, antaa siihen ehkä tiedostamattaan luvan muillekin. On hyvä antaa itselleen ja tekemisilleen arvoa, jotta sitä saa muiltakin.

Mahtavaa edessä siintävää viikonloppua!

-Nora