Tee elämästä vapaaehtoista

Kun on PAKKO tehdä jotain, siitä tulee helposti vastenmielistä. Silloin luovuus pääsee valloilleen: tulee tiskattua, pestyä pyykkiä, käytyä kahdessa eri ruokakaupassa, pedattua sänky muutamaan kertaan, aloitettua pianonsoiton alkeet, järjestettyä kirjahylly uudelleen, askarreltua joulu-ja ystävänpäiväkortit etukäteen, katsottua kissavideoita netistä, kokeiltua eksoottista ruokaa (ja sen jälkeen ehkä vietettyä ihan syystä aikaa toiletissa) ja sheivattua itsensä viimeistä karvaa myöden. Kuulostaako tutulta? Hetket, jolloin välttelee viimeiseen asti jonkin pakollisen asian hoitamista.

Itse tulin viime vuonna mestariksi kehittelemään oheistekemistä opiskelulle. Tuntui vaikealta istahtaa esseiden pariin, kun tiesi, että on suollettava jotain järkevänoloista tekstiä paperille tai muuten esseen parissa vietetty aika olisi hukkaanheitettyä. Huomasin käyttäväni esseiden välttelyssä psykologista suojamekanismia: jos saisin huonon arvosanan, voisin selittää asiaa itselleni sillä, että tein sen niin lyhyessä ajassa. Onnekseni olen enimmäkseen oppinut siitä pois. Suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, että tämän lukuvuoden alussa päätin opiskella tosissani. Niin että oikeasti opin jotain. Olen myös saanut opiskella luovaa kirjoittamista niin urakalla, että olen tänä lukuvuonna saanut enimmäkseen kirjoittaa kaunokirjallisia tekstejä. Ja se on harvemmin tuottanut vaikeuksia, vaikka toisinaan onkin huonon kirjoittamisen päiviä.

Kirjoitusluovuuden virtaaminen vaatii minulla tietynlaista olotilaa. Jos olen liian väsynyt, on kirjoittaminen usein tahmeampaa. Samoin, jos olen liian surullinen, ahdistunut tai liian onnellinen (olen silloin niin levoton, että on vaikea pitää persettä penkissä). Enää en kuitenkaan jää odottelemaan inspiraatioita, koska etenkin kirjoitusopinnoissa on deadlinet, eivätkä opettajat kuuntele selityksiä "flow ei tullut kylään" tai muuta vastaavaa. Joskus pitää purra hammasta ja vaikka kiroillen kirjoittaa.

Pahinta on, kun asiat, jotka kokee intohimoikseen, eivät suju. Ne eivät innosta, eikä niihin jaksa tarttua, kuten ennen. Silloin kannattaa pysähtyä ja miettiä, mitä ne asiat sinulle merkitsevät. Oletko asettanut itsellesi liikaa paineita ja vaatimuksia, jolloin hauskuus on lähtenyt valumaan viemäristä alas? Oletko tehnyt asioiden tavoittelemisesta liian kurinalaista ja väsytessäsi huomaat, että intohimotkaan eivät tuota enää puurtamisenhalua? Uskon, että ajoittain on normaalia epäillä itseään unelmia tavoitellessaan, mutta pakkopullaa ei saisi tehdä mistään, mistä ei ole pakko. On asioita, jotka yksinkertaisesti on hoidettava, kuten kämpän siivoaminen, laskujen maksaminen, kaupassa käyminen jne., mutta monien asioiden on lupa perustua vapaaehtoisuuteen. Meillä on vain yksi elämä - turha sitä on elää hampaat irvessä ja itku kurkussa. Mutta on myös hyvä muistaa, että liian helpolla ei kannata luovuttaa. Aina ne kivatkaan asiat eivät tuota onnistumiseniloa, mutta se ei tarkoita, etteikö asia taas jossain vaiheessa olisi niin. Mikään elämässä ei voi olla AINA kivaa. Mutta elämästä kannattaa pyrkiä tekemään niin mielekästä kuin mahdollista ja itseään olla pakottamatta mihinkään, mihin ei ole pakko.

- Nora