Rakkaus on aihe, josta on aina kirjoitettu ja josta tullaan aina kirjoittamaan. Löysin kaapistani tekstin, jonka olen kirjoittanut 28.10.2011. Se kertoo rakkaudesta toiseen ihmiseen.
Olit kaikkeni siitä asti, kun sinua rakastin. Rakkauden hauras kosketus, vain sen kevyt hipaisu sai minut valheelliseen valtaansa, eikä päästänyt irti ennen kuin levottomasti liikahdin. Silloin oli jo myöhäistä havahtua todellisuuteen ja ymmärtää sen armottomuus. En saanut sinulta mitään, mutta veit minulta kaiken. Uskon. Toivon. Ja rakkauden.
Sanoit niin kauniita sanoja, niin hellästi, niin sulokkaasti ja koskettelit vartaloani, joka kuumuudesta paloi tuhkaksi, jotka heitit mereen hukkumaan. En tyydy pois nukkumaan, vaan jatkan elämääni kuin kipu, joka ei koskaan katoa, vaikka kuinka rukoilisi. Toivon vain löytäväni vielä jonkun, jota rakastan, jonkun, johon uskon ja jonkun, johon voin laittaa kaiken toivoni, ettei elämäni ole vielä kulkenut ohitseni.
En ajattele rakkaudesta ihan samalla tavalla enää. Nuorempana taisin laittaa aika paljon toivoa rakkauteen. Taisin liikaa ajatella, että ihminen, joka sinua rakastaa, on vastuussa onnellisuudestasi. Ei kokonaan, mutta suurimmaksi osaksi. Sittemmin olen tullut järkiini. Lopulta jokainen itse on vastuussa onnellisuudestaan, mutta silti muut ihmiset ja ympäristö vaikuttavat siihen.
Olen yhtä rakkaudenjanoinen kuin silloin. Ajoittain ehkä epätoivoinen sen suhteen, mutta en koskaan täysin toivoton. Rakkauden löytäminen tuntuu haastavalta. Joskus tuntuu, että järkeilen näissä asioissa enemmän kuin koskaan matikantunneilla, joissa järjen käytöstä olisi ollut jotain hyötyä. Mietin liikaa, kuinka kahden ihmisen elämät voivat kietoutua yhteen. Kuinka kahden ihmisen unelmat voi sovittaa yhteen. Elämä ei saa olla liian täynnä kompromisseja, mutta rakkaus vaatii niitä jonkun verran. Kuinka löytää rinnalleen ihminen, jonka vuoksi on valmis tekemään niitä ja joka on valmis tekemään samoin minun vuokseni. Eihän näihin valmiita vastauksia ole. Ei ehkä minkäänlaisia.
Kirjailija Aki Ollikainen sanoi pitämällään luennollaan Turun yliopistolla, että älä kirjoita sellaisesta, mitä et ole kokenut. Mietin, voinko kirjoittaa rakkaudesta, koska en ole ihan varma, olenko koskaan ollut rakastunut. Ihastunut olen, monta kertaa. Mutta rakastunut? Ehkä kerran. Ja tietenkin rakkautta on monenlaista, mutta nyt puhun romanttisesta rakkaudesta. Ja miten itseasiassa erottaa ihastuminen ja rakastuminen? Onko ihastuminen enemmän sellaista seksuaalista kihelmöintiä, seikkailunhalua ja rakastuminen turvallisen syvyyden kohtaamista sisimmässään? Sellaista, mikä voi kestää koko loppuelämän? Jos ihastuminen on tähdenlento kirkkaalla yötaivaalla ja rakastuminen koko yön yli kestävä auringonpaiste?
Oli miten oli. Rakkautta on, ehkä kaikkialla, mutta näen siitä vain osan. Jossain on joku minua varten ja minä jotain. Ei pidä luopua toivosta, vaan nauttia siitä vapaudesta, mitä sinkkuus pitää sisällään. Jonain päivänä vielä kaipaan sitä.
- Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti