Mikä ravisuttaa hereille?

Pelko. Jännitys. Epätoivo. Kaipaus. Usein ikävöin. Inhoan sitä, kun alakulo valahtaa ruumiiseeni arkipäivän iltana, kun kaikki on jo valmiiksi tavallista. Elämän pitäisi olla yhtä juhlaa ja monille se onkin. Elämä on lahja, jota ei pidä rikkoa liian rajusti käsitellen, mutta usein iltani kuluvat väitellen itseni kanssa, missä kaikessa on järkeä. Vai onko missään? Tarvitseeko olla? Jos tarvitsee, olen heikoilla.

Kävelin kotiin kauppakassin kanssa, joka oli painavampi kuin osasin ostoksia tehdessä arvata. Olisiko pitänyt jättää jotain hyllyyn? Se suklaalevy...ei ainakaan niitä kuivattuja viikunoita, ne olivat alennuksessa. Mielestäni elämässä pitää olla ajoittaisia pieniä nautintoja, joita ei syyllisyys saa turmella. Silloin uuvahtaa elämän savuisuuteen, joka estää hengittämästä ja tuntemasta vapauden, joka meitä kaikkia ympäröi, vaikka aina emme sitä huomaa. Monet elävät tyytymättöminä, vaikka lähes aina voisivat itse tehdä elämästään parempaa. Tiedän, ettei se ole helppoa. Joku viisas on joskus sanonut kutakuinkin näin, että "vain itse voi muuttaa asioita, ja sehän se ongelma tässä onkin." That´s right. Aina ei löydy voimia, uskallusta tai sitä viimeistä sysäystä muuttaa asioita.

Minut ravisuttaa hereille monet asiat. Pelot, jännittävät jutut, voimakkaat tunteet, musiikki, kirjoittaminen. Ne saavat minut tiivistämään elintahtiani, hyvällä ja huonolla tavalla. Jokainen on hyvä jossain, itse olen asioiden tekemisessä ongelmiksi. Ajoittain väsyn sisäiseen elämääni, joka haluaa valvottaa öisin ja tekee minusta kuolleen päivisin. Tiedättekö, mikä olisi mahtavin keksintö ihmiskunnan historiassa? Sellainen, että elämästä voisi ottaa lomaa ilman, että tarvitsisi kuolla. Paluulippu elämään siis kiitos. Uskon, että tätä lukee joku siihen kykeneväinen, joten ideaa saa käyttää ja vähän on pakkokin.

No mutta. Nyt on viikonloppu ja tiedättekö, en enää välitä viikonlopuista. Tai en tällä hetkellä välitä. En välitä viikonpäivistä. Tunsin tänään kotiin kävellessäni raskaan huohotuksen - spinning-tunnillakin hengittäminen oli vaivattomampaa. Ehkä se johtui säästä, joka oli liian harmaa alkavaksi kevääksi. Ehkä se johtui kirjoitus-tehtävästä, jonka olin unohtanut palauttaa ajoissa. Tai ehkä se johtui siitä, että kotona minua odottivat vain runoni, vaikka oli perjantai-ilta.

- Nora