keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Liian suuri maailma

Joskus tuntuu siltä, ettei omaa paikkaa löydä mistään. Onko maailma liian suuri, vai ihminen liian pieni? Pienuuteensa nähden ihminen on kyllä saanut aika paljon tuhoa aikaan....On vaikea tietää, mihin itse on tarkoitettu, kun elämä on joskus yhtä kaaosta. Oma elämä on sekaisin, ja muutkin rämpivät juoksuhiekassa. Mitään ei pääse pakoon, ei edes piiloon hetkeksi. Totuus jahtaa ja löytää sinut aina. Katso sitä silmiin, vaikka kyyneliä pidätellen.

Aina, kun joudun kriisiin itseni ja maailman kanssa, mietin mikä on se ykkösjuttu, josta kriisi kumpuaa. Olenko ollut liian epävarma elämään, olenko ollut välinpitämätön muita kohtaan, tai toiminut jotenkin väärin. Olenko tehnyt jotain sellaista, mikä aiheuttaa ahdistusta. Ja on paljon asioita, jotka tuottavat murhetta. Osa siitä on päiväkirjakamaa, osa sellaista, josta olen blogissani aiemminkin puhunut. Yksi pelottavin asia elämässä edelleen on itsensä löytäminen muiden joukosta, siis sillä tavalla, että olen todellakin oma itseni muiden seurassa. Mulle tulee niin helposti sellainen olo, etten kuulu joukkoon, vaikka tiedän, että kuulun. En ole koskaan oikein tuntenut kuuluvani mihinkään ryhmään tms. ennen yliopistoon pääsyä. Olen jäänyt ulkopuoliseksi. Olen jättänyt itseni ulkopuoliseksi. Menneisyyteni vaikuttaa tähän paljon. 

Vaikka minuun ei ehkä ole maailman helpointa tutustua, olen kiitollinen heille, jotka ovat sen tehneet. Kiitollinen siitä, että he ovat halunneet oppia tuntemaan minut paremmin, ja antaneet minulle mahdollisuuden tutustua myös heihin. Tätä epävarmuuden kriisiä itseni kanssa en tule ratkaisemaan ihan hetkeen, ja olen vihdoin hyväksynyt sen. Olen iloinen, että ympärilläni on nyt ihmisiä, jotka antavat minun olla oma itseni, eivätkä he arvostele heikkouksiani. Se vie minua eteenpäin, oikeaan suuntaan. Haluan myös olla ihminen, jonka seurassa voi olla aidosti oma itsensä, eikä tarvitse pelätä tai jännittää. Tiedän, kuinka kauhealta sellainen tuntuu. Haluan olla hyvä ihminen. Haluan olla se, kuka oikeasti olen.

Maailma on ihan liian suuri paikka itsensä määrittelemiseen. Ihminen muuttuu koko ajan, Eri tilanteet, eri ihmiset, eri mielialat, eri päivät jne. vaikuttavat meihin. Vuodet muuttavat meitä, elämä kuluttaa ja korjaa. Jokaisen pitäisi tuntea sisällään, onko sellainen ihminen, joka todella on, ja jollainen haluaisi olla. Ja jos ei ole, niin voisiko asialle tehdä jotain? Ehkä ainakin pikkuhiljaa. Minun projektini on tulla henkisesti vahvemmaksi, ja oppia luottamaan siihen, että ansaitsen paikkani, vaikka sitten liian suuressa maailmassa. Kasvatan henkistä egoani, niin maailma tuntuu pienemmältä ;) Ajatella, jos ryhtyisinkin oikein vittumaiseksi varautuneen varjon sijaan? No ei, en koe nytkään olevani varjo, varautunut kylläkin. Eräs ihminen sanoi minulle kerran, että vittumainen saa kyllä olla, mutta ei tyhmä. Onko niillä kuitenkaan hirveästi mitään eroa? Tyhmä on kai vilpittömästi vähä-älyinen. Yritän keskittyä muiden ominaisuuksien kehittämiseen tullakseni paremmaksi ihmiseksi.


Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa kaikille! Älkää eksykö suuressa maailmassa, tai jos olette hukassa, niin vieläkin enemmän aurinkoa ajatuksiinne!

<3:llä Nora

2 kommenttia:

  1. Oi ihana Nora, kirjoitat niin taitavasti! Tottakai jokaisella on omat epävarmuutensa, mutta niiden ei pidä antaa hallita liiaksi. Uskon siihen, että jokainen löytää aina lopulta "oikean paikkansa" ja oman itsensä. Siihen voi mennä toki aikaa, mutta aina lopulta lukuisien yritysten ja erehdysten jälkeen, asiat järjestyvät. On ihanaa kuulla, että yliopistossa olet kokenut helpotusta, oletkin tärkeä osa niin ryhmäämme kuin myös muusaa - vaikkakin näin toisen fuksin suusta kuultuna. Olet upea ihminen, kaikkine piirteinesi ♥ Tsemppiä kevääseen !

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos ihana Siiri <3 Kuin myös olet tärkeä osa ryhmäämme ja muusaa, ja jatkat tärkeänä osana olemista, vaikka lähtisitkin muille teille opiskelemaan! Kyl tää tästä pikkuhiljaa helpottaa tää epävarmuus itseni kanssa, tai opin ahdistumaan siitä vähemmän. Elämä opettaa. Tsemppiä myös sulle kevääseen!! <3

    VastaaPoista