Niin pal kaikkee, et en kestä, mut kestän kuitenkin

Eilinen oli stressipäivä. Soitin yhteen kesätyöpaikkaan, jossa olin siivoamassa muutama kesä sitten, että onkohan kesätyöntekijöiden suhteen jo tehty valintoja, ja selvisi, että valinnat on tehty ja varasijatkin notkuvat hakijoista. En pääse sinne, vaikka olin pitänyt sitä melkein varmana paikkana. Ahdistus iski pakokauhun lailla. Pitäisi kai uskaltaa rohkeammin soitella hakemiinsa paikkoihin, vaikka sellainen tuntuu vaivaannuttavalta itsensä tyrkyttämiseltä. Olen hakenut moniin paikkoihin, ja multa löytyy työkokemusta jo 14-vuotiaasta lähtien, mutta nyt ei ole napannut, vaikka tarvitsisin duunia ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Pelottavaa. Mutta kun mua alkaa pelottaa liikaa, niin rupean luottamaan elämään enemmän. Mennään päivä kerrallaan. Tai korkeintaan kaksi.

Tein myös eilen päätöksen erään asian suhteen, joka on kolkuttanut takaraivossa jo jonkin aikaa: muutan Turkuun. Asun nyt siis Naantalissa, ja rakastan tätä paikkaa, mutta olen myös ruvennut rakastamaan Turkua enemmän. Niin paljon enemmän, että voin kuvitella asuvani siellä. Olen nyt ruvennut käymään lähes päivittäin Turussa, joten ihan käytännön elämän helpottamiseksi koen, että päätös on kannattava. Mua on myös sittenkin ärsyttänyt liikaa se, että esim. ainejärjestön bileissä pitää aina kytätä kelloa, että milloin se viimeinen bussi lähtee Naantaliin, ja jotenkin on alkanut tuntua siltä, että olen niin kaukana kaikista ja kaikesta. On vaikeaa kutsua ystävää/ystäviä kylään, kun luokseni pääsemiseen menee melkein tunti ja pois pääsemiseen toinen. Itse olen tottunut bussimatkoihin Naantalin ja Turun välillä, voin käyttää ne hyödyksi lukemalla kirjaa, mutta ymmärrän, että jotkut kokevat sen vaivalloiseksi.

Tavoitteeni on myös muuttaa nykyistä halvempaan kämppään. Tämä johtuu osittain kesätöiden puutteen aiheuttamasta stressistä. Toivon, että voisin jatkossakin lukuvuoden aikana keskittyä vain yliopistojuttuihin, eikä mun tarvitsisi käydä töissä samalla, koska opiskelut nimenomaan vaikuttavat tulevaisuuteeni. Ja myönnän kyllä, etten ajattele pelkästään opiskelua, vaan myös kaikkia tapahtumia, bileitä, hallitusjuttuja ja ystävien kanssa vietettyjä pitkiä lounastreffejä. Työt vaikeuttaisivat tätä kaikkea! Haluan, että yliopisto on elämäni parasta aikaa, ja tähän asti se on ollutkin! Haluan omistaa sen kaikkeen olennaiseen :D

Voi olla, että Naantali tulee aina olemaan paikka, jota sydämeni kutsuu kodiksi. Täällä on vain niin uskomattoman hyvä olla. En osaa oikein selittää sitä fiilistä, kun se on niin paljon pelkkää tunnetta. Mutta Turussakin on hyvä olla, ja se on kuitenkin niin lähellä Naantalia. Voin aina palata tänne ja mennä seikkailemaan Kuparivuoreen. Itken melkein, kun ajattelen muuttopäivää pois täältä. Mutta siihen voi mennä vielä aikaa, sitä ei koskaan tiedä. Toivottavasti uuden asunnon löytäminen ei ole yhtä vaikeaa kuin kesätyön saaminen.

Jännä miettiä, miten kesä menee, ja millaisessa elämäntilanteessa olen syksyllä. Toivon vain olevani onnellinen. Mutta ennen kesää ja syksyä, on vielä paljon kevättä jäljellä ja VAPPU kokonaan edessä. Toivottavasti tästä tulee vuosisadan vappuni, sillä en ole koskaan juuri vapusta välittänyt, enkä sitä liiemmin juhlinut. Ei siis tarvitse olla mitään kauhean ihmeellistä, että tuleva vappu ylittää edelliset. Yritän olla stressaamatta kaikista mahdollisista muutoksista elämässäni, ja nauttia juuri tästä hetkestä. Tämä postaus oli esseen kirjoittamisen välttelyä, mutta nyt mikään ei pelasta mua enää Niskavuoren naisilta. Rupean katsomaan siitä tehtyä elokuvaa mediatutkimusta varten. Voihan lauantaita näinkin viettää....Se ainakin vie ajatuksia pois asioista, joihin en juuri nyt voi vaikuttaa.

Ihanaa lauantaita kaikille kaikkialle!!

<3:lla Nora