Sunnuntai-ajatuksia

Eikä minkä tahansa sunnuntain, vaan ystävänpäivä-sunnuntain. Nyt taisin vähän valehdella. Minulle nimittäin tämä päivä ei ole sen suurempi tai pienempi kuin muutkaan, ystävät ovat yhtä tärkeitä ja yhtä paljon ajatuksissani kuin tänäänkin. Mutta onhan se hienoa, että tällainen päivä on olemassa. Ei siitä mitään haittaakaan ole. Ellei sitten kuulu niihin ihmisiin, joiden yksinäisyys puristuu tiukemmin ympärille, oikein korostuu tällaisina päivinä.

Pari päivää ennen tätä päivää mietin, vihaanko tätä päivää. Ystävänpäivään kuuluu aika voimakkaasti romanttisuus, pariskuntien välinen. Tämä ei ehkä ole niin voimakkaasti "ystävän" päivä kuin nimi antaa olettaa. Kun muut suunnittelevat, miten rakkaansa yllättävät ja miten kietoutuvat toisiinsa rakkauden huumassa yön koittaessa, arvelen itse istuvani lukemassa Iida Rauman romaaania Seksistä ja matematiikasta. Se on hyvä kirja, ei sen puoleen. Mutta yhtäkkiä minua suorastaan oksetti kaikki se vaaleanpunaisuus ja yltiöromanttisuus. Mutta sitten palautin itseni maan pinnalle. Olen vain katkera sinkku, joka tavallaan juuri nyt myös haluaa olla sellainen. Tai jätetään se "katkera" pois.

Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla tällä hetkellä on. Niistä ystävistä, jotka todella välittävät minusta ja joita kohtaan tunnen suurta lämpöä. Perheestäni, joka on aina valmis rakkaudessaan tukemaan ja iloitsemaan kanssani. Kurssikavereista, joista jatkuvasti inspiroidun. Hupista, rakkaasta bordercolliestamme, joka aina tervehtii häntä heiluen ja käpertyy kainaloon. Kirjallisuudesta, jota ilman maailma olisi kylmä ja tyhjä. Kirjoittamisesta, jota ilman olisin rikki ja epätoivoinen. Niistä hetkistä, kun tuntee ylittäneensä itsensä ja on onnellinen.

Eilen olin kahden tunnin Spinningissä, se oli nimetty Love-Maratoniksi pre-ystävänpäivän vuoksi. Tuntui vähän ironiselta ekan tunnin jälkeen :D Mutta kokemus oli upea ja hauska, eikä se ollut niin rankkaa kuin kuvittelin. Kävin viime syksynä yhdellä spinning-tunnilla, joka kesti 45 minuuttia ja olin ihan kuollut sen jälkeen. Kunto on siis kehittynyt ja tahto vahvistunut. Kyllä siinä joutui, etenkin lopussa, psyykkaamaan itseään uuden työosuuden alkaessa, että jaksoi puristaa itsestään kaikki tehot irti. Se kannatti!

Kotiin suunnatessa sain isovanhempani ja Hupin kylään. Mummi oli ostanut herkkuja ja he toivat mukanaan myös ihan taivaallista gluteenitonta hapanreikäleipää, mikä tuoksui aivan ruisleivältä! Juttelimme pitkään sukututkimuksesta ja sain tietää, että äidin puolen sukuni juuret ovat lähtöisin Ranskasta. Sain kuulla tarinoita ja sovimme, että joku kerta menen heidän luokseen katsomaan vanhoja valokuvia. Haluan myös kuulla osan niistä tarinoista uudelleen, jotta voin kirjoittaa niitä ylös. Nyt tuli niin paljon nimiä ja tapahtumia kerralla, että ne ovat sekoittuneet mielessäni. Mutta oli ihanaa kuulla asioista, joista ei aikaisemmin ole ollut harmainta aavistustakaan.

Tänään olen kirjoitellut novellia, tehnyt hyvää ruokaa (okei, jauhelihaa, "ruisleipää", ruusukaalia, mutta välillä muutakin kuin kuivattuja taateleita ja suklaapähkinöitä), vähän haaveillut ja illalla luvassa Zumbaa sekä Rauman romaanin lukemista. Tämä päivä menee iltaan omalla painollaan.

- Nora