keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Älä pelkää olla sinä. Rakasta olla Sinä.

Tänään (6.5) on kansainvälinen Älä laihduta -päivä. Sen tarkoitus on sanoa, että ihminen voi olla terve koostaan riippumatta. Hoikkuus ei ole tae terveydelle, eikä lievä ylipaino myöskään terveyttä vaaranna. On niin monia asioita, joista terveytemme muodostuu. Vaaka ja mittanauha eivät todellakaan kerro kaikkea.

Tällä kertaa Älä laihduta -päivä haluaa korostaa sitä, kuinka erityisesti lapsia halutaan tukea oikeanlaisen ja terveen kehonkuvan muodostamisessa. Emme aina ymmärrä, kuinka paljon sanamme ja tekomme vaikuttavat yhteiskuntamme pienimpiin jäseniin. Emme muista, että jaamme saman maailman heidän kanssaan liian usein siten, että lapset pakotetaan aikuisten maailmaan. Se ei ole reilua. Ei lasten tarvitse tietää, kuinka mones laihdutuskuuri äidillä on meneillään, ja miten isän paino on noussut ja nyt pitää treenata treenata treenata. Lasten hyvinvoinnin ylläpitämisen täytyy tapahtua heidän ehdoillaan. Liikkumisen pitää olla hauskaa. Se pitää tehdä leikin kautta siten, että liikkumisen tarkoitus on hauskanpito, ei painonhallinta.

Kenelläkään ei ole syntyessään valmiita ajatuksia ja kuvitelmia kehonkuvasta ja siitä, mikä näyttää oikealta, mikä väärältä. Ympäristö maalaa jo lapsenkin mieleen kuvia siitä, miltä on hyväksyttävää näyttää. Jotkut lapset ovat herkempiä havaitsemaan näitä"aikuisten asioita". On aikuisten tehtävä huolehtia, että asiat, joita pienet korvat kuulevat, ovat sellaisia, joita ne pienet korvat kestävät kuulla. Emme saa vieraantua lasten ajatusmaailmasta, vaikka itse elämmekin haastavissa kuvioissa ulkonäköpaineiden suhteen.

Vaikka ympäristö voi siis aiheuttaa pahoja vääristymiä itsensä hyväksymiseen, se voi myös kasvattaa ihan toisenlaiseen suuntaan. Eivätkä ainoastaan vanhemmat ole tästä vastuussa, vaan koko yhteiskunta yhdessä. Meidän kaikkien on huolehdittava siitä, että tuemme oikeanlaista terveyttä. Faktahan on se, että maailmassa on yhtä monta kaunista ja arvokasta ihmistä kuin maailmassa on ihmisiäkin. Kun opetamme lapsille, että erilaisuus on kaunista ja tavoiteltavaa, he oppivat rakastamaan itseään sellaisina kuin ovat. Terveys ei katso kokoa. Terveyteen kuuluu myös onnellisuus. Vääristyneet kehonkuvat johtavat helposti syömishäiriöhelvetteihin ja syvään itseinhoon, ja niistä ovat onnellisuus ja terveys kaukana. Eikö olisikin jo aika antaa lasten ja nuorten ja aikuisten olla sellaisia, mikä oikeasti on mahdollista ja samalla terveellistä?

Tiedän, kuinka helppoa on vain kirjoittaa tällaista ja toivoa asioiden olevan paremmin. Töitä pitää tehdä. Meidän jokaisen. Toisten enemmän kuin toisten. Jokainen meistä kuitenkin vaikuttaa ympäristöömme. Yritetään olla pelkäämättä olla omia itsejämme. Rakastetaan mieluummin sitä kaikkea, mitä meissä on. Olen varma, että Sinussa on paljon rakastettavaa <3


<3:lla Nora

3 kommenttia:

  1. Aivan loistava teksti Nora! 😊 ja niin totta joka sana!

    VastaaPoista
  2. Hyvinhän tämä on jo omaksuttu, että jokainen on kaunis sellaisena kuin on pätee vaan siinä vaiheessa kun ei ole itse se "hoikka, laiha, anorektinen, muodoton, lautakasa ja pakkasen raiskaama pulkannaru" joka ei saisi pitää ulkonäöstään. Älä laihduta-päivällä on kaunis ajatus taustalla, mutta toteutus ja sen mainostus on tekopyhää.

    VastaaPoista