Kävin katsomassa, onko maailma vielä paikoillaan.

Tämä viikko on ollut sellainen, jota en haluaisi elää uudelleen. Paitsi parista tonnista. Tai ehkä viisisataakin riittäisi. Olen ollut melkein koko viikon omissa oloissani, ja se ei tee mielelle kovin hyvää. Ajatukset lähtevät lentoon. Yksinolo johtuu siitä, että ajattelin järjestää itselleni aikaa tämän lukuvuoden viimeisen esseen väsäämiseen, ja ystävillänikin on ollut menoa niin paljon, ettemme ole juuri ehtineet nähdä. Alkuviikon olin pari päivää kipeänä, joten silloin pysyttelin kotona myös siitä syystä. Mutta se, minkä olen tiennyt kyllä koko vuoden, osoittautui taas toteen: en pysty opiskelemaan kotona ilman suurta levottomuutta.

Esseen tekeminen on tehokasta. Ehdin silloin aina tiskata, käydä suihkussa, pestä pyykkiä, olla kaksi tuntia Citymarketissa shoppailemassa ja miettiä tulevia Facebook-päivityksiäni. Ehdin myös täyttää pääni niillä ajatuksilla, mitä kaikkea voisin tehdä juuri silloin, enkä vain istua koneen ja muistiinpanojen ääressä. Ehdin sulkea elämän pois ympäriltäni, ja nähdä ainoiksi elossa oleviksi asioiksi itseni ja esseeni. Meillä kahdella olisi loistava tulevaisuus, jos mitenkään pystyisimme rakastamaan tosiamme. Mutta valitettavasti vietän aikaani hänen kanssaan vain saadakseni hänet valmiiksi, jotta voimme erota. Kaikkia ei vain ole tarkoitettu yhteen, ja joidenkin kanssa jo alkuun pääseminen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Voisipa sellaisten esseiden kanssa luovuttaa yhtä helposti kuin samanlaisten ihmissuhteiden...

Koska olen ollut paljon yksin kotona, tai no esseen kanssa, mutta kuitenkin ilman sen suurempaa kosketusta muuhun maailmaan, oli ihanaa käydä lauantaina myöhään illalla kiertämässä korttelin ympäri ja huomata, että kyllä se maailma vielä on paikoillaan. Joskus tuntuu, että vajoaa liikaa omiin oloihinsa, enkä nykyään nauti siitä juuri ollenkaan. Hetken se on kivaa, mutta liika on liikaa. En tarkoita, että minun pitäisi koko ajan olla jonkun kanssa ja kaikkea hauskaa pitäisi tapahtua, ei. Ihan vain se, että menen kirjastoon tai johonkin kahvilaan, jossa voin istuskella rauhassa muutaman tunnin ja hengittää elämää, riittää. Tiedän jo sen perusteella, että maailma on paikoillaan.

On ihanaa kirjoittaa tätä ilman syyllisyyttä siitä, että nyt pitäisi opiskella. Sain esseeni tänään aamupäivällä valmiiksi. Minulla on vielä yksi tentti ensi viikolla, ja sitten olen suorittanut ensimmäisen yliopistovuoteni, ihan kunnialla, sanoisin. Kirjoitan ensi viikolla siitä, miten ensimmäinen opiskeluvuosi yliopistossa sujui, mitä kaikkea tein ja koin, ja ylipäätään kaikkia fiiliksiä siihen liittyen. Ihanaa on ollut, sen olen varmasti jo joissain yhteyksissä tuonut ilmi. Näin se maailma vain kaikesta huolimatta pysyy paikoillaan, vaikka itse menee eteenpäin. Ja niinhän sen pitää ollakin.

Tänään aion vielä nyt illalla joko siivota vaatekaappiani tai sitten katsoa rennosti leffaa. Aloitan tenttiin lukemisen kuitenkin vasta huomenna! Yritän myös miettiä, miten voin estää nenäkriisin tulemista elämääni, sillä tänään huomasin sen, mitä olen jo kauan yrittänyt olla näkemättä: nenäni on ihan sairaan iso. Miksi elämä on epäreilua? Pienet tissit, mutta iso nenä. Kai tälläkin on jokin tarkoitus. En vain vielä tiedä, että mikä. Sunnuntai-ilta voisi olla sopiva näille filosofisille pohdinnoille, mutta taidan jättää ne jollekin toiselle päivälle.

Energiaa huomenna alkavaan uuteen viikkoonne!

<3:lla Nora