Saisinpa vastauksen. Tai sinut takaisin.

Näimme viimeistä kertaa,
silloin emme sitä tienneet.
Olisinpa halannut sinua pidempään,
koskenut niin, että voisin tuntea ihosi lämmön,
vaikka nyt se on jo kylmennyt.

Katseissamme ei ollut mitään lopullista.
Päinvastoin.
Kaikki oli vasta alkamassa.
Kun tapasin sinut,
tiesin voivani lopettaa etsimisen.
Olin hakenut kauan,
hapuillut väkijoukosta silmiä, joihin uppoutua.
Sinua en löytänyt,
sinä tulit luokseni.

Et sanonut ensin mitään,
ihmettelin sitä.
Mykistyit kauneudestani,
vaikka minulle sanoit, että älykkyydestäni,
koska tahdoin niin.
Hymyilit paljon,
sitäkin ihmettelin.
En koskaan tottunut sinuun.
Onnistuit aina yllättämään,
miten pystyit koskemaan hellemmin.
Kätesi lipuivat kaulallani.
Joku toinen olisi kuristanut minut,
sinun en edes pelännyt tekevän niin.
En pysty uskomaan,
etteivät kätesi enää hapuile ihoani...

En tahdo nähdä sinua uudestaan viimeistä kertaa.
Muut kävelevät luoksesi.
He itkevät niin,
että tiedän romahtavani,
enkä pääse koskaan ylös.
Mutta tarvitseeko?
Eikö ole liian väärin
joutua jatkamaan ilman rakastaan.
Ilman rakkautta?
Voisinpa nyt vain tulla viereesi
ja koskea kaulaasi,
vaikka et voi koskettaa takaisin.
Tulisit takaisin.
Eikö tämä ole liian väärin?

Olit nuori,
olimme molemmat.
Sinä jäät nuoreksi,
minä vanhenen yhtäkkiä monta vuotta.
Silti kaikki tuntuu loputtoman pitkältä,
en ehkä jaksa odottaa luoksesi pääsyä.
Olemmeko kuin Romeo ja Julia
ilman vihaista sukua.
Ikävä on suurinta maailmassa,
jossa tuntuu, että vain itse on yksin.
En enää tiedä,
olenko edes täällä.
Kai ruumiini on,
mutta sydämeni otit mukaasi.
Revitkö sitä, kun välillä sattuu niin kauheasti.

Tuntuu,
siltä osin kuin vielä tunnen,
siltä kuin täällä olisi vain puita,
missä ei ole lehtiä.
Ihan kuin aina sataisi,
eikä maa ehdi kuivua ennen seuraavaa myrskyä.
Kyyneleet ovat uurtuneet kasvoihini.
Joskus sormesi lipuivat niitä uurteita pitkin.
Silloin en vielä tiennyt,
miten kyyneleet seuraisivat sormenjälkiäsi.
Miten kaksi niin erilaista tunnetta voi seurata toisiaan?
Rakkaus ja ikävä.
Miksi poismenosi estää elämiseni,
vaikka joka aamu heräänkin?
Saisinpa vastauksen.
Tai sinut takaisin.

- Nora Palonen