Hymy - vieras tunne kasvolihaksissa?

Mikä auttaa sinua jaksamaan eteenpäin hetkinä, jolloin tuntuu, ettei elämässä ole mitään kivaa? Mikä auttaa nukahtamaan öisin, kun ajatukset ovat piinaavuudessaan raastavia? Jos melatoniinia eikä diatsepaamia lasketa. Viime viikonloppu oli yksi elämäni hirveimmistä, koska tunsin sisälläni liian suurta ikävää rakkaitani kohtaan, joiden kanssa olin viettänyt tiiviisti koko joululoman. Palasin tyhjään asuntooni ja yhtäkkiä hiljaisuus, jota olin kaiken hälinän keskellä silloin tällöin kaivannut, tuntuikin vieraalta. Yksinäiseltä ja epätoivoiselta. Iso, vihreä kasvini oli melkein tiputtanut kaikki lehtensä ja tuntui kuin kaikki naapurit olisivat muuttaneet pois. Tuntui kertakaikkiaan yksinäiseltä.

En osannut asettua hiljaisuuteen. Yhden illan vietin lähelläni asuvan ystävän luona ja kotiin tultuani yritin olla onnellinen. Mutta mieleni jotenkin tyhjentyi elämästä. Pari päivää elin sumussa, josta näki kaksi metriä eteenpäin ja odotin koko ajan sen hälvenevän. Ja sunnuntaina niin tapahtui. Sain lauantaina korvaamatonta tukea yhdeltä ystävältäni, joka palautti hymynkareita sydämeeni. Olen kiitollinen, että aina jossain vaiheessa saan huomata, etten koskaan ole niin yksin kuin ajoittain tunnen olevani. Minuun on sisäänrakennettu pelko, että hukun yksinäisyyteen. Se tunne on tullut niin monta kertaa liian lähelle, melkein jäädäkseen.

Lauantaina ympäröin itseni kynttilöillä ja katsoin hömppäohjelmia. Onnettomuuttani oli lisännyt se, etten pystynyt oikein kirjoittamaan mitään. Päätin, että annan itselleni luvan tehdä jotain ihan muuta. Niinpä tein draama-kurssin tehtävät sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, hyvä minä. Sain kuitenkin kirjoitettua pari tekstiä viikonloppuna ja niitä tehdessäni tajusin, että tätä minun pitää tehdä. Kirjoittaa. Näin perjantaina kaupungilla vanhan juopon miehen, joka oksensi keskellä katua. Kirjoitin hänestä. Kuulin kaupassa, kuinka pieni tyttö sanoi isälleen, joka oli ostanut hänelle vaaleanpunaisen Hello Kitty -karkkijutskan, että hän on isän prinsessa, kun on syönyt sen. Isä vastasi tytölle, että "kyllä sä olet jo nyt". Tyttö hihitti söpösti.

Kun on onneton fiilis, saattaa miettiä, että miten ikinä enää saa koottua itsestään ahkeran ja aikaansaavan. Pelkään välillä, että minuun iskee epätoivo, joka ei katoa. Että silmiini jää kiilto, josta voi nähdä kuinka hukassa olen, jos osaa katsoa. Mutta unelmani pelastavat minut ja uskon, että sinutkin. Ne luovat elämään jatkuvuuden tunnetta. Kuinka pitkältä ja turhalta tuntuisi päivät maan päällä, jos ei olisi mitään, mitä odottaa. Ei olisi mitään, mikä innostaa. Uskon, että jollain tavalla olemme ikuisesti olemassa ja se aika tuntuu kestämättömältä, jos ei tunne olevansa hengissä. En usko, että koskaan katoamme täysin. Meillä on aina paikka jossakin ja jossain muodossa matkamme tulee aina jatkumaan. Älä ajattele sitä lohduttomana, vaan mieluummin kiitollisena.

En kärsi masennuksesta, enkä ole joka päivä surullinen. Kun olen ja kun olen selvinnyt siitä, mietin niitä, joille masennus on arkipäivää. Jos tätä lukee ihminen, jolle se on, niin toivotan tsemppiä ja voimia. En osaa kuvitella, miltä tuntuu, kun ei pysty edes ajattelemaan seuraavaa päivää kun edellinenkään ei tunnu loppuvan. Kun on kahlittu päivään, jossa ajankulu voisi pelastaa, mutta sekin ahdistaa. Olen nähnyt ihmisiä, joiden silmistä heijastuu lohduton toivottomuus ja olen yrittänyt lohduttaa, mutta en tiedä, onko se koskaan ollut hetkeksikään riittävää. Toivon, että jokaisella olisi edes yksi syy avata silmät aamuisin ja että hymy ei tuntuisi kasvolihaksissa vieraalta.

Tsemppiä alkavaan viikkoon kaikille! Unelmoikaa ja uskokaa, että jonain päivänä ne eivät ole enää unelmia, vaan todeksi käyneitä haaveita.

-Nora