You tell me it gets better

Jokaisella ihmisellä on omat haasteensa. Ne voivat olla painoltaan erisuuruisia. Ne voivat haastaa tai hajottaa. Ne voivat myös rajoittaa ja pahimmassa tapauksessa estää olemasta onnellinen. Estää elämästä elämää, jota tahtoo ja jonka kokee itselleen kuuluvan. On surullista nähdä, kuinka ihmiset jäävät loukkuun ja luulevat pelin menetetyksi. He valehtelevat itsensä uskomaan, että heidän voimansa ovat loppuneet. He jättävät itsensä yksin. Mutta niin kauan kun ei luovuta, ei ole hävinnyt. Ehkä jotain on kadonnut, jäänyt pois vanhasta elämästä ja sitä suree. Mutta kaikkea ei tarvitse menettää. Eikä yksin tarvitse jäädä.

Haasteet, joita olen kokenut, ovat vieneet minut kauemmas itsestäni. Saaneet uskomaan, etten voi olla rohkea ihminen. En sillä tavalla kuin haluaisin. Haasteet ja vaikeudet ovat ensin hajottaneet minua, sitten vahvistaneet. En tiedä, olisinko sama ihminen, joka olen nyt, jos en olisi käynyt lävitse sitä kaikkea, mitä olen. Tuskin. Kaikenlaiset kokemukset aina muokkaavat meitä. Inhoan vain sitä ajatusta, että vahvuus kerääntyy meihin vaikeuksien kautta. Pitäisikö minun kiittää koulukiusaajiani siitä, että olen nyt vahva. Kiitos että kiusasitte minua, ilman teitä en olisi näin vahva. En tee niin. Ennemminkin kyseenalaistan: Miksi helvetissä teitte niin? Ilman teitä olisin ollut jo aiemmin vahvempi, olisin nauranut enemmän, lintsannut vähemmän ja luottanut ihmisarvooni. Ja myöhemmin säästynyt monelta ongelmalta itseni suhteen. Uskon, että tullakseen vahvemmaksi on tehtävä tutkimusmatka itseensä ja yleensä se tehdään siinä vaiheessa, kun on murenemassa palasiksi. Miksi minä hajoan? Kuka on minä, joka hajoaa? Miten se minä voi taas tulla ehjäksi? Opimme tuntemaan itsemme, kun olemme heikoilla.

Kaikki järjestyy. Sen olen viime aikoina kuullut usein ja sitä olen myös viime päivinä toistanut usein. Yhtenä päivänä mietin, järjestyykö kaikki oikeasti. Onhan se varmasti totta, että jonain päivänä kaikki on taas kunnossa. Tällä hetkellä uskon, että on. Uskon niin itseni ja rakkaideni kohdalla. Ja kaikkien, jotka eivät alennu uskomaan voimiensa loppuneen. Me olemme uskomattoman vahvoja. Mitä tahansa elämä kanssamme keksiikään, otamme sen vastaan ja pyrimme tulemaan onnellisiksi. Arvostan kaikkia, jotka nousevat polvet mustelmilla ja ovat entistä päättäväisempiä. Ja voimme myös itse vaikuttaa elämäämme. Emme ole vain kohtalon narreja. Ja muistetaan myös, että elämällä on silloin tällöin tapana keksiä jotain kivaakin. Ja mitä tahansa eteen tulee, siihen ainakin voi vaikuttaa, kuinka itse asioihin suhtautuu.

Aina kun elän vaikeampia aikoja, mietin hetkiä, jolloin olen ollut pohjalla ja vakuutan itselleni, että silläkin kertaa pääsen ylös. Asioilla tosiaan on uskomaton tapa järjestyä paremmiksi, vaikka sitä ei aina uskoisi. Mutta uskokaa vaan! Luotan siihen, että sinä joka tätä luet, olet selviytynyt haasteista ja tulet jatkossakin selviämään. Toivon jokaiselle valoisia päiviä ja valoisia ajatuksia loppuviikkoon!

-Nora