Ehkäisyä ja endorfiineja

Toinen päivä tätä vuotta menossa. Vaikea sanoa, mitä tästä vuodesta tulee, mutta Instagramissa kirjoitin, että toivottavasti paras mitä minulla on ikinä ollut. Kuinka moni on luvannut uudistua ja nyt jo hikoilee liian suurten lupausten alla? Nou hätä, luultavasti et ole ainut. Jotenkin alkaa jo naurattaa se, miten uudenvuodenlupauksiin suhtaudutaan intohimolla tai suurella vihamielisyydellä. Niiden tekemistä pidetään itsensä huijaamisena ja ehkä se vähän sitä onkin. Mutta ei välttämättä pelkästään niin, sillä kyllä ne toimivat joillakin uusiin asioihin inspiroijina. Kukin taplaa tyylillään tässäkin asiassa ja liiallinen vakavuus kannattaa heittää sinne, missä pippurikaan ei kasva.

Meidän uudenvuodenperinteisiin kuuluu tinan valaminen ja niiden merkitysten arvuutteleminen. Jos ne pitäisivät paikkaansa, olisin viime vuonna rikastunut, joten enää en usko niihin niin vahvasti. Tänä vuonna tinani jäi puoliksi kauhaan kiinni, jossa sitä sulateltiin. Mietin josko se merkitsee sitä, että kuolen tänä vuonna, mutta toisaalta ihan sellaista ennustusta en tahtoisi.

Erään ystäväni mielestä vasemmalla oleva palanen näyttää sydämeltä. Mutta sen toinen sakara on kiertynyt. Merkitseekö se, että sydämeni kiertyy kokoon kohdatessaan särkymisen vai onko se avautumassa? Valmis kohtaamaan rakkauden? Olemaan avoin maailmalle? Kallistun jälkimmäiseen tulkintaan, koska tämä vuosi pyhitetään positiivisuudelle.

Toinen ystäväni ehdotti, että oikealla oleva tinapalanen on kondomi. Ja kyllähän se pelottavan paljon sellaista muistuttaa. Jos löydän tämän vuoden aikana elämääni rakkauden ja kondomi...hyvä, että se on siinä. Raskaus ei kuulu suunnitelmiini. Kolmannelle palaselle en ole vielä löytänyt tyydyttävää tulkintaa, mutta kahdessa muussakin riittää mietittävää. Olen kuitenkin valmistautunut siihen, että tähän vuoteen kuuluu ehkäisyä ja endorfiineja. Ja ehkäisyllä tarkoitan myös huonon energian välttelemistä. Endorfiineja tuottakoon kaikki tekeminen!!

Eilen tajuntaani iski aika pysäyttävästi ajatus nimeltä en osaa enää elää hetkessä. Olen aina ollut vähän huono elämään ajatuksiani myöden käsillä olevassa hetkessä, sillä kärsin yliajattelusta kuin vuosia tupakoineet limaisesta, kroonisesta yskästä. Se estää minua pysähtymästä hetkiin, joissa voisi viipyä pidempään. Se saa minut ohittamaan kauniit ja merkitykselliset hetket yhdentekevinä ja jotenkin tuntuu, että se on myös syypää, miksi koen joskus elämän vähemmän mielenkiintoisena kuin mitä se todellisuudessa on. Olen kuullut ihmisistä, jotka ihastuvat elämän itsensä kauneudesta, mutta vielä en ole yksi heistä. Yritän kovasti. Ehkä jokaisessa päivässä on aina jotakin, miksi niistä todella kannattaa olla kiitollinen.

-Nora